SuPer 70 vuotta

Hyvä superilainen,

Meillä on aihetta yhteiseen juhlaan! Ensi vuonna SuPer täyttää 70 vuotta ja juhlavuosi tulee näkymään koko vuoden kaikessa toiminnassamme ja erilaisissa tapahtumissamme. Kerromme liiton 70-vuotisen taipaleen saavutuksista ja virstanpylväistä kuvien, tarinoiden ja videoiden muodossa niin verkossa, somessa kuin SuPer-lehdessäkin. Myös sinä voit osallistua juhlavuoteen omalla tarinallasi.

Juhlavuoden slogan on SuPer-ammattilaisia jo 70 vuotta. Virallinen syntymäpäivä ja lähtölaukaus juhlavuoteen on 27. tammikuuta, jolloin vietämme myös Kansallista lähihoitajapäivää.

Tule mukaan! Ole kuulolla ja seuraa kanaviamme sekä oman ammattiosastosi toimintaa.

SuPer 70 vuotta -sivut avautuvat virallisesti 22.1.2018.

Suomen Apuhoitajayhdistys (SAY) perustettiin Naistenklinikalla Helsingissä 27.1.1948 tavoitteenaan valvoa jäsenten ja ammattikunnan etuja ja kehitystä. 70 vuodessa yhdistyksestä on kasvanut 90 000 jäsenen Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer, joka on ainoana liittona keskittynyt lähi- ja perushoitajien edunvalvontaan. Pidämme jäsentemme puolta paikallisella ja valtakunnallisella tasolla kuin myös kansainvälisesti.
 

Terveisin,

Silja


Silja Paavola
puheenjohtaja