• Työntekijän oikeus isyysvapaaseen

    Tätä ohjetta noudatetaan ennen 1.8.2022 voimaan tulleen perhevapaauudistuksen mukaisiin perhevapaisiin.

    Isyysvapaasta ilmoittaminen työnantajalle

    Isyysloman pitämisestä tulee ilmoittaa työnantajalle vähintään kaksi kuukautta ennen isyysloman alkua. Jos isyysloma on enintään 12 päivää, riittää, että isyyslomasta ilmoittaa kuukautta ennen loman alkua. Isyysvapaan ajankohtaa voi muuttaa lapsen syntymän tai lapsen äidin tai isän terveydentilan vuoksi. Isyysloman voi aloittaa heti lapsen syntymän jälkeen. Isyysvapaata voi pitää, kunnes lapsi on täyttänyt kaksi vuotta.
    Työnantaja ei voi kieltää työntekijää käyttämästä oikeuttaan isyysvapaaseen. Huolehdithan kuitenkin, että ilmoitat työnantajalle isyysvapaan pitämisestä asianmukaisesti ja ajoissa.

    Isyysvapaan palkallisuus:

    KVTES:
    Varsinaista palkkaa maksetaan isyysvapaan 6 ensimmäiseltä arkipäivältä. Edellytyksenä on vähintään kahden kuukauden palvelussuhteen kesto ennen isyysvapaan alkamista, todistuksen esittäminen lapsen syntymästä sekä ilmoitusaikojen noudattaminen.

    SOSTES:
    Isyysvapaan alusta lukien maksetaan varsinaista säännöllistä palkkaa 6 arkipäivältä. Edellytys on, että työntekijä on ollut työsuhteessa vähintään kolme kuukautta ja ilmoitusaikoja noudatetaan.

    TPTES:
    Isyysvapaan ajalta työnantaja maksaa työntekijälle täyttä palkkaa 6 ensimmäiseltä arkipäivältä edellyttäen, että työsuhde on ennen vapaan alkua jatkunut keskeytyksettä vähintään 3 kuukautta. Ilmoitusaikoja tulee noudattaa.

    AVAINTES:
    Työntekijällä on oikeus saada varsinainen palkkansa isyysvapaan 6 ensimmäiseltä arkipäivältä. Edellytyksenä on, että työntekijä on ollut työnantajan palveluksessa välittömästi ennen isyysvapaan alkamista vähintään 6 kuukautta, todistuksen esittäminen lapsen syntymästä sekä ilmoitusaikojen noudattaminen.

Etkö löytänyt vastausta kysymykseesi? Käänny esimiehesi, luottamusmiehesi tai ammattiosastosi puheenjohtajan puoleen. Katso myös: apua ongelmatilanteisiin »

Anna palautetta ja auta meitä kehittämään palvelua. Lähetä kehitysehdotuksesi Usein kysytyt kysymykset -palstaan liittyen sähköisellä lomakkeella »