14.6.2019

Kansainvälistä ikääntyneisiin kohdistuvan kaltoinkohtelun ja väkivallan vastaista päivää vietetään 15. kesäkuuta

Tänä vuonna päivän teemana on huoli-ilmoitus. Huoli-ilmoitus on kunnalle tehtävä ilmoitus ikääntyneen henkilön palvelun tarpeesta tai muusta ikääntyneen tilanteeseen kohdistuvasta huolesta.

SuPer on yksi teemapäivän yhteistyökumppani ja valtakunnallisen kehittämisryhmän jäsen sekä mukana Kolmen Sepän aukion tapahtumassa 14.6.


Mitä on vanhusten kaltoinkohtelu?

YK:n Word Elder Abuse Awarness Day (WEAAD) tunnetaan Suomessa Kätketyt äänet -kampanjapäivänä. Kansainvälisen kampanjan tarkoitus on levittää tietoa ikäihmisten kaltoinkohtelusta, väkivallasta ja niiden vastaisesta työstä. Vanhusväkivallan näkymättömyys on yksi puuttumisen ja ennaltaehkäisyn suurimmista haasteista.

Kaltoinkohtelua on muun muassa fyysinen ja henkinen väkivalta ja hoidon ja avun laiminlyönti. Kansainvälisten tutkimusten mukaan 65 vuotta täyttäneistä 4-6 % ja suomalaisista 7 % on kokenut fyysistä ja henkistä väkivaltaa, taloudellista hyväksikäyttöä tai vakavaa hoidon tai avun laiminlyöntiä.

Lisätietoa aiheesta Kätketyt äänet -sivustolta

Tutustu myös: