7.4.2020

Maailman terveyspäivää vietetään poikkeuksellisessa tilanteessa

Tänä vuonna maailman terveyspäivän kampanjassa korostuu maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen tilanne koronapandemian vuoksi.

Myös Suomi on koronavirustilanteen vuoksi poikkeusoloissa. Vaikka meillä on verrattaen hyvä tilanne suojavarusteiden suhteen, niitä ei ole jaettu riittävästi esimerkiksi vanhustenhoitoon ja vammaistyöhön.

Ilman riittäviä suojavarusteita emme voi taata asiakkaille suojaa koronavirukselta. Työnantajan on annettava paitsi riittävät suojavarusteet myös selkeät ja tarpeenmukaiset ohjeet niiden käyttöön. SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola on vaatinut työnantajilta vastuullisempaa toimintaa hoitoalan työntekijöiden turvallisuudesta.

SuPer muistuttaa, että henkilöstön edustajat on syytä ottaa mukaan työsuojeluasioihin. SuPer on koonnut jäsenilleen ohjeita koronapandemiaan liittyen.

Maailman terveyspäivä 7. huhtikuuta on vuonna 1948 perustetun Maailman terveysjärjestön perustamispäivä. YK-liitto on aloittanut keräyksen, jonka tuotto käytetään kokonaan YK:n uuteen COVID-rahastoon.