28.5.2021

Ministeri Kiuru Sote ry:n yksityissektorin neuvottelupäivillä: ”Sote-alan houkuttelevuuden parantaminen on a ja o”

SuPerin, ERTOn ja Tehyn yhteiset yksityissektorin neuvottelupäivät jatkuivat 28.5. koulutuswebinaarina. Valtiovallan terveiset neuvottelupäiville toi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista KiuruEsityksessään ministeri Krista  Kiuru kertasi sote-uudistuksen etenemistä. Uudistusesitys on nyt loppumetreillä eduskunnan käsittelyssä ja asia vaatii vielä sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyn. Uudistuksessa vastuu siirtyy 21 hyvinvointialueelle ja Helsingin kaupungille. – Järjestämisvastuu on jo pitkään kunnissa ollut tosiallisesti leveämmillä hartioilla. Tälläkin hetkellä enää 74 kuntaa pystyy yksin järjestämään sote-palvelut. Siksi rakenteellinen puoli on saatava maaliin ja valmiiksi, ministeri Kiuru sanoo.

Ministeri Kiuru totesi myös, että yksityistä tahoa tarvitaan, mutta niin, että julkinen taho toimii isäntänä. Monituottajuusmalli ei siis ole uhattuna, vaan nykyisiä palvelunjärjestäjiä tarvitaan. Tiettyjä rajoituksia asiassa on, esim. viranomaistehtävät ja vaativan yhteispäivystyksen järjestäminen ei voi olla yksityisen tahon järjestämää.

Palvelujen saavutettavuus on tärkeää ja lähipalveluilla on tässä tärkeä rooli. Hyvinvointialueiden tehtävä sote-esityksessä on pitää yllä lähipalveluita. – Perustasolla tarvitaan riittävän tiheä palveluverkko, jotta ihmiset hakeutuvat hoitoon. Hyvinvointialueelle ei tule edullisemmaksi karsia lähipalveluita ja kuljettaa Kela-kyydeillä hoidettavia isoihin keskuksiin.

Kilpailu osaavasta sote-henkilöstöstä kiristyy

– Sote-alan houkuttelevuuden parantaminen on aivan a ja o. Nyt on nähty notkahdusta alalle hakeutuvien määrissä, sanoi ministeri Kiuru huolestuneena.

Vanhuspalvelujen kriisi on osaltaan vähentänyt alan houkuttelevuutta. Lisäksi koronakriisin hoito on kuormittanut erityisesti sote-alan ammattilaisia ja saattaa vähentää myös halukkuutta hakeutua alalle tulevaisuudessa.

– Työn mielekkyyttä pitäisi pystyä parantamaan ja kehittää alan työoloja ja työtä niin, että aikaa riittää varsinaiseen hoito- ja hoivatyöhön, Kiuru painotti.

Ministeri Kiuru myös kiitti sote-alan työntekijöitä koronakriisin hoidosta. – Sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmämme on mukautunut kriisin hoitoon ja yksittäiset alan työntekijät ovat hoitaneet kriisiä eturintamassa. Tästä kiitos kuuluu kaikille alan ammattilaisille.

Perjantain ohjelmassa kuultiin lisäksi luennot ajankohtaisista lainsäädäntömuutoksista, erilaisista työnteon muodoista sekä ajankohtaiskatsaus taloustilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä.

SuPerin, ERTOn ja Tehyn yhteiset yksityissektorin neuvottelupäivät järjestettiin 27.–28.5. koulutuswebinaarina. Tilaisuuteen osallistui noin 200 henkilöstön edustajaa eri puolilta Suomea.

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry on julkisella ja yksityisellä sektorilla työskentelevän koulutetun sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja pelastusalan henkilöstön ammatillinen neuvottelujärjestö. Se edistää jäsentensä oikeudellisia, palkkauksellisia ja sosiaalisia etuja ja järjestää myös koulutuksia ja tilaisuuksia jäsenliittojensa jäsenille. Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:n muodostavat yksityissektorilla SuPer, Toimihenkilöliitto ERTO ja Tehy.

Krista Kiurun kuvaaja: Laura Kotila