1.10.2020

Silja Paavola Ylen aamussa: ”Tämä on maailman paras ammatti”

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola vieraili tänään torstaina Ylen aamussa keskustelemassa juuri voimaan astuneesta hoitajamitoituksesta.

− Nyt lähdetään siitä, mistä on kaksikymmentä vuotta puhuttu: eli mennään asiakas edellä, Silja Paavola iloitsi.

Hän muistutti, että tällä hetkellä palveluiden laatu on hyvin epätasainen: on hyviä hoivakoteja, mutta myös niitä, jossa asiat ovat surkeasti.

1.10.2020 lähtien henkilöstömitoituksen tulee olla vähintään 0,5 ja palvelun tuottajan tulee varata erillinen resurssi tukitöihin. Lakiuudistus koskee iäkkäiden tehostettua palveluasumista ja pitkäaikaisen laitoshoidon yksiköitä.

− Niissä paikoissa, missä hoitajat esimerkiksi pesevät kaikki pyykit, muutos on suuri. Hoitotyö nousee kunniaan.

Paavolan mukaan kaikkia ammattilaisia tarvitaan. Katse pitää kääntää asiakkaaseen, jotta hän saisi viimeisinä elinvuosinaan tarvitsemaansa hoitoa ja hoivaa.

− Ei tehdä kävelevästä vanhuksesta kolmessa viikossa vuodepotilasta siksi, ettei meillä ole aikaa, Paavola selvitti.

Auttaako hoitajamitoitus parantamaan vanhustenhoitoa?

Paavola uskoo, että hoitajamitoitus vie kohti hyvää hoitoa pitkään jatkuneen heikennyksen jälkeen. Muutos vaikuttaa myös siihen, miten työntekijät kokevat alan vetovoiman.

− Ihmiset ovat aina halunneet hoitotyöhön. Se on upea ammatti, meillä on halu tehdä hyvää toisille ihmisille. Hoitajien mielestä paras asia työssä on se, kun hoidettava kokee hoidon arvon, toinen on työkaverit, Paavola sanoi.

Hoitajien mielestä paras asia työssä on se, kun hoidettava kokee hoidon arvon.
Silja Paavola

Ylen aamun toinen vieras, Espoon pitkäaikaishoidon päällikkö Elina Kylmänen, oli samaa mieltä.

− Tämä on hyvä suunta, laadun vaihtelua pitää saada haltuun paremmin. Tämä kattaa monet ammattiryhmät, jotka tekevät välitöntä asiakastyötä. Asiakkaamme tarvitsevat paljon terveydenhoitoa, mutta myös iloa ja eloa arkeen, Kylmänen sanoi.

Espoossa varaudutaan hoitajamitoituksen nousuun arvioimalla henkilöstön rakennetta ja muokkaamalla työn rutiineja, jotta työstä tulisi houkuttelevaa.

Työnantajilla ei ole varaa vitkutella

SuPerin Paavola pitää tärkeänä, että kaikki varautuvat heti tulevaan. Työnantajat eivät voi odottaa 1. huhtikuuta 2023 saakka, jolloin 0,7:n mitoitus astuu voimaan.

− Semmoinen työnantaja, joka odottaa, jää nuolemaan näppejään. Nyt täytyy muuttaa työnkuva ja edetä asiakas edellä – eikä mennä koko ajan talous edellä. Onhan se ihan hävytöntä, jos me mietimme, että saammeko me sinne henkilökuntaa. Me hoidamme monisairaita ihmisiä.

Ihmisarvo pitää pysyä viimeiseen hengenvetoon asti.
Silja Paavola

Tämän vuoksi Paavola toivoo, että rikkomuksista rangaistaan rahallisilla sanktioilla.

− Ihmisarvo pitää pysyä viimeiseen hengenvetoon asti. Nämä ihmiset ovat antaneet tälle yhteiskunnalle paljon. Tämä on hyvinvointivaltion mittari: että me voimme olla rauhassa työssä, eikä tarvitse miettiä, saako sukulainen hyvää hoitoa.

Lopuksi Paavola halusi painottaa, etteivät suinkaan kaikki paikat ole surkeita. Hoitopaikkoja on tuhansia. Lakiuudistuksen tarkoitus on parantaa huonojen hoitopaikkojen toimintaa.

− Kun menemme kohti hyvää, niin tämän ammatin hieno puoli nousee esille. Silloin ihmiset haluavat tähän työhön takaisin. Koska tämä on maailman paras ammatti.

Kuvakaappaus Yle Areenasta.

Katso tallenne Yle Areenassa. Ylen aamu: Miten hoitajia riittää jatkossa vanhuspalveluihin? (kohdasta 14:30 alkaen)

Lue myös Toimittaja Jaakko Mäntymaan juttu: Ongelmat hoivakoti Tilkassa jatkuvat edelleen – rikosoikeuden professori: "Jossain vaiheessa pakko ottaa kovemmat keinot käyttöön" (yle.fi)

 

Hoitajamitoitusta isompi juttu on se, että laissa erotellaan varsinainen hoitotyö ja tukityöt.
Toimittaja Jaakko Mäntymaa