24.1.2020

Silja Paavola Ylen aamussa vanhustenhoidosta: "Ongelma on laaja"

Kuvakaappaus Ylen aamu -lähetyksestä.
Kuvakaappaus Ylen aamu -lähetyksestä.

Ylen aamu -ohjelmassa perjantaina 24. tammikuuta vieraillut SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola muistutti, että vakavia epäkohtia vanhustenhoidossa nousee esiin edelleen. Hän painotti, että ongelma on laaja.

– Puutteet ovat niin laajoja, että vuosi on lyhyt aika niiden korjaamiseen, ylitarkastaja Elina Uusitalo Valvirasta vahvisti.

Tulivatko ongelmat yllätyksenä?

– Ei todellakaan. Tämä kaikki oli nähtävissä 2000-luvun alussa, sanoo emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä Turun yliopistosta.

Kivelän mukaan ongelmat kumpuavat vanhuksiin kohdistuvasta negatiivisesta asenteesta sekä liian vähäisestä rahallisesta panostuksesta – ensin 90-luvulla laman vuoksi, 2000-luvulla talous edellä -ajattelun vuoksi. Hyvä koulutustaso ja henkilökunta ei yksistään auta tilannetta.

­– Meillä on koko ajan se käsitys, että me elämme pitkään ja kuolemme saappaat jalassa. Näin ei tapahdu. Me tulemme sairaiksi ja raihnaannumme. Me tarvitsemme toisten ihmisten apua, SuPerin Paavola totesi.

Miten hoivakriisi on näkynyt Valvirassa?

– Epäkohtailmoitusten määrä yli kaksinkertaistui. Kyllä se osoittaa sen, etteivät nämä ongelmat ole olleet yksittäisiä. Laadulla on tekijänsä, siellä täytyy olla riittävästi henkilöstöä, ylitarkastaja Elina Uusitalo Valvirasta kertoi.

Uusitalo taustoitti, että tehostetussa palveluasumisessa on entistä huonokuntoisempiä ihmisiä –kuitenkaan samalla ei olla nostettu henkilöstön määrää, tai hoitajille on annettu lisää avustavia tehtäviä.

– On ikävä asia, että valvontaviranomaisten pitää puuttua toimintaan. Toivoisimme, että toimijat puuttuisivat asioihin omavalvonnan kautta, Uusitalo sanoi.

SuPerissa näkyy, että haastavia paikkoja on edelleenkin.

– Me teemme liittona valvontaviranomaisille tutkintapyyntöjä ja keskustelemme yritysten ja kuntien kanssa. On hirvittävän haastavaa niin työntekijöille kuin hoidettaville, että joka kerta todetaan kaiken olevan pielessä, Silja Paavola moitti omavalvonnan riittämättömyyttä.

Paavola painottaa, että pitää konkretisoida miten hoitoa tehdään: ensimmäinen edellytys on riittävä henkilökunta.

Hoidon on oltava arvokasta, elämänlähtöistä ja inhimillistä

– Tämä yhteiskunta on määritellyt sen, että kotona pitää pärjätä mahdollisimman pitkään. Kotihoito on yhtä lailla kriisissä, SuPerin Paavola muistutti. Myös Valviran Uusitalo sanoi, että enenevässä määrin yhteydenottoja tulee kotihoidosta.

Sirkka-Liisa Kivelän mielestä pitäisi määritellä se, minkä kuntoinen ihminen voi pärjätä kotona. Hän toivoi kaikille kansalaisille ymmärrystä vanhuudesta ja sairauksista sekä parempaa yhteistyötä palveluntuottajien ja vanhusten omaisten kanssa.

Toiminnanjohtaja Anni Lausvaara Vanhustyön keskusliitosta sanoi vanhustenhoidossa tarvittavan sekä korjaavia että ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä. On pyrittävä siihen, että mahdollisimman moni pysyy toimintakuntoisena.

– Uskon, että valtaosa vanhustenhuollon toimintayksiköistä tekee vastuullista ja hyvää hoivaa. Tämä mikä on tullut julkisuuteen, on kaikki liikaa ja se pitää korjata.

 

Sirkka-Liisa Kivelä on SuPer-lehden kolumnisti. Kivelän uusimman kolumnit löydät myös SuPer-verkkolehdestä.

Katso tallenne Ylen aamu -lähetyksestä.