7.3.2019

YLE: Näin vanhusten hoivayhtiöt pyörittivät haamuhoitajajärjestelmää

Yle uutisoi 5. maaliskuuta haamuhoitajista, joita löytyy hoivayhtiöiden työvuorolistoilta. Yle keräsi tietoa haastattelemalla hoitajia ja hyödynsi SuPerin Ilmianna haamuhoitaja -kampanjaan tulleita ilmoituksia.

”Yksikään haastateltava ei suostunut puhumaan nimellään. Syy on ilmeinen: vanhuskohun alettua hoivayhtiöt halusivat tukkia työntekijöiden suut”, uutisessa todetaan.

Haamuhoitajilla tarkoitetaan henkilöitä, jotka eivät tosiasiassa työskentele heille merkityssä työvuorossa. Joskus nimet ovat täysin keksittyjä, joskus työvuorosuunnitelmassa ei ole nimeä lainkaan.

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola kertoi Ylelle, että Ilmianna haamuhoitaja -kampanja alkoi viime vuoden lokakuussa ja ilmoituksia on tullut noin sata. SuPerin järjestöasiantuntija Joni Vainikaisen mukaan hoivayhtiötkin ovat reagoineet tilanteeseen ja muutosta parempaan on tapahtunut.

Sosiaali- ja terveysalan lupavirasto Valvira on ilmoittanut harkitsevansa, viekö se asian rikosprosessiin. Jos toimeen ryhdytään, koskee se kaikkia hoivayhtiöitä.

Tyhjä rivi tarkoittaa työvuoroa, johon ei saada työntekijää

– Kaikkein vaarallisin haamu on työvuorolistoissa oleva tyhjä rivi, jota työnantajat käyttävät kaikkein eniten, SuPerin kehittämisyksikön asiantuntija Elina Kiuru kommentoi Ylelle. Näitä tapauksia hoivayritykset eivät miellä haamuhoitajiksi.

Esperi Caren luottamusmiehenä Etelä-Suomessa työskentelevä mies sanoo Ylelle, että työvuorolistoilla kikkailu on yleistä.

– Työntekijöiltä tulee koko ajan palautetta, että on laadittu työvuorolista, mutta keikkalaiselle ei ole asiasta ilmoitettu. Sitten nämä muut työntekijät joutuvat tekemään tämän haamuhoitajan työt, luottamusmies sanoo.

– Työvuorosuunnittelu on helmikuussa siirretty osaksi hr-tiimiä ja aiomme varmistaa, että työvuorosuunnittelun prosessi on jatkossa kaikille osapuolille selkeä ja läpinäkyvä, Esperi Caren henkilöstöjohtaja Maria Pajamo lupaa.

SuPer on huolissaan omavalvonnan onnistumisesta ja vaatii lakiin sitovaa hoitajamitoitusta sekä sanktioita lain rikkomisesta.

Lue Ylen uutinen: Näin vanhusten hoivayhtiöt pyörittivät haamuhoitajajärjestelmää – Luottamusmies: "Kun työntekijä ei tule töihin, siinä säästetään sen palkka" (5.3.2019)