9.10.2020

Ketä sinä voisit kuunnella?

Ketä sinä voisit kuunnella?

Vuoden 2020 maailman mielenterveyspäivää vietetään 10. lokakuuta 2020 merkillisissä tunnelmissa. Epätietoisuus tulevasta sekä yhdistää että erottaa meitä ihmisiä. Vuoden teema Ketä sinä voisit kuunnella? sopii tilanteeseen paremmin kuin hyvin. Aito kuuntelu ja kohtaaminen on etenkin viimeisen puolen vuoden aikana ollut ensiarvoisen tärkeää. Superilaiset ovat olleet ammattiroolinsa myötä korvaamassa myös niitä kohtaamisia, jotka poikkeusolojen vuoksi eivät ole olleet mahdollisia. Kohtaamiset ovat olleet asiakkaiden mielenterveyttä kannattelevia ja toivoa tuovia.

Hoitajatkaan eivät ole koneita (onneksi!), joten huomio on syytä kääntää omaan ja kollegoiden vointiin. Maailman mielenterveyspäivänä sinun ei tarvitse asetella sankarin viittaa harteille ja kuulla koko maailmaa. Kuuntelu on iso osa superilaisten työtä, joten toivon, että tänään kuuntelisit itseäsi ja kollegoitasi sekä puhuisit läheisillesi. Mitä minulle oikeasti kuuluu? Miten kollega voi? Miten meidän työyhteisöllä menee? Millaisia tunteita viimeisen puolen vuoden poikkeusolojen pyöritys on herättänyt?

Superilaiset tukevat asiakkaiden mielenterveyttä, kirjaimellisesti vauvasta vaariin, päivittäin. Omista tämä päivä itsellesi ja omalle hyvinvoinnillesi.

Erinomaista maailman mielenterveyspäivää 2020!

Lue myös: 

Kommentit

Lähetä kommentti