8.3.2019

Naisvaltaisia aloja on arvostettava muulloinkin kuin juhlapuheissa

Tänään on kansainvälinen naistenpäivä ja siitä tulikin mieleeni ikuisuuskysymys, joka pitää ratkaista. Miksi naisvaltaisilla aloilla on tehtävän vaativuuteen nähden alempi palkka kuin vastaavissa vaativuusluokissa miesvaltaisilla aloilla?

Yhteiskunta vastaa tähän aina, että se on segregaatio: naiset valitsevat alat, joilla on heikompi palkkataso ja heikommat työolosuhteet. Todetaan, että segregaatio ei ole palkkatasa-arvo-ongelma, vaan sen seuraus. Väitetään jopa, että segregaatiota voidaan vähentää vain sillä, että naiset hakeutuvat toisille aloille, eli miesvaltaisille aloille. Syyksi on myös sanottu, että merkittävä palkkaero johtuu siitä, että miesvaltaisilla aloilla työtehtävät ovat vaativampia kuin naisvaltaisilla aloilla.

Todellista puppua. Oikeastaan on vain kyse siitä, että naisvaltaisia aloja ei arvosteta niin paljon kuin miesvaltaisia aloja. Mietitäänpä tehtävän vaativuutta superilaisten näkökulmasta, on hän sitten töissä sote- tai varhaiskasvatussektorilla. Missä vaan hän työskentelee, hänen on osattava muun muassa anatomia ja fysiologia, aseptiikka, lääkehoito, kuntoutus sekä kasvatus- ja kehitystieto. Kaikki tämä tieto on yhdistettävä niihin lakeihin ja asetuksiin, jotka määräävät ja ohjaavat superilaisten työtä hänen hoitaessaan asiakasta tai potilasta − nuorta tai vanhaa.

Superilaisten työ on aina ihmiseen kohdistuvaa, ja siten sitä pitää arvostaa muulloinkin kuin juhlapuheissa. Sen vaativuus on todellista, ilman että sitä pitää aina todistaa. Tämä karu todellisuus on näyttäytynyt viime viikkojen uutisoinnissa. Aiemmin luultiin, että hoitotyötä voi tehdä kuka vaan ja millaisella pikakoulutuksella tahansa. Nyt on viimeinen aika todeta, että superilaisten tekemä työ vaatii piinkovaa ammattitaitoa ja se pitää myös tunnustaa. Sitä ei tule piilottaa mihinkään segregaatioon, eli työmarkkinoiden jakoon naisten ja miesten aloihin.

Kommentit

Lähetä kommentti