11.3.2019

Valvontaa vai yhteistyötä?

Epäkohdat yksityisen sektorin palveluntuottajien toiminnassa sekä kuntien valvontavelvollisuuden laiminlyönti ovat synnyttäneet kriisin sosiaali-, terveys- ja kasvatusaloille. Kärjistetysti voidaan todeta, ettei pukki kaalimaan vartijana ollutkaan toimiva keino, vaan ensin petti omavalvonta ja sen jälkeen kunnan valvonta.

Paperilla oleva totuus voi olla kaunisteltu ja numeeriset arvot vääristeltyjä. Laatu jo itsessään on hankala todentaa nykyisellä toimintamallilla. Valvonta nyt käytössä olevassa muodossaan ei toimi, joten sitä on turha teko hengittää, vaan tarkastella mitä voimme tehdä toisin.

Valvonnalla on jo terminä ikävä kaiku. Valvoja valvoo ja valvottava yrittää saada näyttämään asioiden olevan parhain päin. Voisiko ratkaisu valvonnan toteuttamistavalle olla yhteistyö, josta on olemassa varsin hyviä kokemuksia jo ihan käytännön tasollakin? Näennäisen ja tehottoman valvonnan sijaan voimme luoda avoimen yhteistyön toimijoiden välille. Palvelun ostajan ja tuottajan välinen tiivis yhteistyö on molempien etu, kun tuotetaan asiakkaille lain edellyttämää hyvää palvelua.

Kunnan vastuulla on palveluntarpeen ilmetessä tarjota asiakkaalle hänen tarvettaan vastaava palvelu, oli sitten kyse mielenterveyskuntoutujan asumispalveluista tai vanhuspalveluista. Sijoituksia koordinoivalla kunnan työntekijällä on oltava kattava näkemys ostopalvelua tuottavien yksiköiden toiminnasta, jotta asiakkaalle voidaan tarjota tarvetta vastaavaa palvelua. Palveluntuottajien verkkosivut ovat kopioita toisistaan eikä niiden kautta saa realistista käsitystä millaista palvelu todellisuudessa on. Tieto on oltava sillä tasolla missä päätös tehdään.

Käytännössä yhteistyön voi toteuttaa esimerkiksi siten, että kunnan edustajat ja palveluntuottajan edustajat tapaavat säännöllisesti, mieluiten useita kertoja vuodessa tai jopa kuukausittain. Tapaamisissa käydään keskustelua yksikön tilanteesta yleisellä tasolla eli millainen palveluntarve jo olemassa olevilla asukkailla, jotta voidaan varmistua mitoituksen riittävän uusia asukkaita sijoittaessa.

Yksityisillä on käytössä eri asiakastietojärjestelmä kuin kunnalla, joten tapaamisissa voidaan keskustella asukkaiden tilanteesta yksilöllisemmin. Kuka tarvitsee tuetumpaa asumismuotoa ja kuka on mahdollisesti kiinnostunut kevyemmän tuen asumisesta. Avoimuutta voi lisätä toimittamalla kunnan työntekijöille päivitetyt palvelusuunnitelmat, jotta tieto siirtyy erillisistä asiakastietojärjestelmistä huolimatta.

Yhteistyötapaamissa oleellista on se, että niihin osallistuvat asiakkaiden sijoittamisesta vastaavat työntekijät sekä varsinaista asiakastyötä tekevät palveluntuottajan edustajat. Johtajien keskinäinen kokoustaminen ei johda valvonnan näkökulmasta tiedon lisääntymiseen. Yhteistyötä ylläpitävät ne työntekijät, jotka asiakastyötä tekevät, joilla on päätöstentekemisen ja yksikön toiminnan näkökulmasta tarvittava tieto. Tämän avulla voidaan välttää asukkaiden sijoittamista yksiköihin, jotka eivät vastaa heidän palveluntarvettaan sekä varmistaa laadukkaan palvelun toteutuminen.

Yhteistyö perinteisen valvonnan sijaan on sekä kunnan että palveluntuottajan etu. Kunta saa käsityksen siitä onko laatu ja toiminta sitä mitä siitä on sovittu. Palveluntuottaja puolestaan pystyy tuomaan esiin laadukkaan palvelun, jota on vaikea todentaa muutoin. Lisäksi tiiviissä yhteistyösuhteessa oleva palveluntuottaja ei pysty pitämään yllä kulisseja, jos palvelu on muuta kuin on sovittu.

 

 

 

Kommentit

Lähetä kommentti