2.11.2022

Ammattibarometri: Työvoimapulan kasvu on hidastunut – pulan kärjessä jatkavat sosiaali- ja terveysalan ammatit

Tämän syksyn Ammattibarometri kertoo työvoimapulan kasvun lievästä taittumisesta. Valtakunnantasolla työvoimapula-ammateiksi määriteltiin tämän syksyn Ammattibarometrissa silti vieläkin yhteensä 56 ammattia 200 keskeisestä ammatista.

Työvoimapulasta kärsivien ammattien määrä lisääntyi viime vuoden syksyyn nähden, mutta keväästä 2022 työvoimapula-ammattien määrä on hieman laskenut.

Tulokset käyvät ilmi syksyn 2022 Ammattibarometrista, jonka työ- ja elinkeinoministeriö julkaisee 1.11.2022. Tulokset perustuvat syys- ja lokakuussa 2022 tehtyihin työ- ja elinkeinotoimistojen asiantuntija-arvioihin, jotka arvioivat tilannetta vuodeksi eteenpäin.

"Työllisyys- ja työttömyysluvut reagoivat viiveellä talouden käänteisiin. Laaja-alainen työvoimapula ei kuitenkaan hellitä, vaikka talous vetäisi henkeä muutaman kvartaalin yli," sanoo alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen.

Vaikka työvoimapula-ammattien määrä on kokonaisuudessaan vähentynyt, on ”paljon pulaa työvoimasta” -ammattien määrä edelleen jatkanut kasvuaan. Paljon pulaa hakijoista on, jos alueen TE-toimistossa uskotaan esiintyvän laajaa puutetta sopivista työnhakijoista kyseiseen ammattiin.

Pulaa on sote-alan ammateissa

Hyvin yleisesti pulaa osaavasta työvoimasta katsotaan lähiaikoina olevan terveyden- ja sosiaalihuollon ammateissa. Kolme neljäsosaa pula-ammattien top 15 -listan ammateista on sote-alalta. Vaikein tilanne on lähihoitajien, sairaanhoitajien, sosiaalityön erityisasiantuntijoiden, varhaiskasvatuksen opettajien, erityisopettajien, puheterapeuttien, yleislääkärien, kodinhoitajien, psykologien ja hammaslääkärien rekrytoinneissa. Lisäksi on uusiutunut vaikeus löytää rekrytoitavia ravintola- ja suurtaloustyöntekijöiksi.

Työvoimapula-ammattien listalla on tänä syksynä yhteensä 56 ammattia. Terveys- ja sosiaalialan ammatteja tällä listalla on yhteensä 17.

Ammattibarometriarvioinneissa on mukana ammattiluokituksen (ISCO 4) ammateista vajaa puolet. Barometrin tuloksia voi tarkastella seutukunnittain ja ammattinimikkeittäin Ammattibarometrin kotisivulla.

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 1.11.2022