20.6.2019

Yt-laki uudistettava irtisanomislaista työntekijöiden asemaa vahvistavaksi

Työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut yhteistoimintalain uudistamista koskevan kolmikantaisen työryhmän väliraportin. Raportissa on kuvattu lain uudistamisen erilaisia suuntaviivoja ja etenemisvaihtoehtoja.

STTK pitää yhteistoimintalain uudistamista tarpeellisena ja on esittänyt oman mallinsa lain uudistamiseksi reilu kaksi vuotta sitten.

- Nykyinen laki ei käytännössä toimi tavoitteensa mukaisesti, eli aito yhteistoiminta ja vuorovaikutus eivät toimi työpaikoilla riittävän hyvin. Laki onkin saanut puhekielessä nimen irtisanomislaki, johtaja Katarina Murto perustelee uudistamistarvetta.

STTK pitää myös hallitusohjelman lähtökohtia ja tavoitteita yhteistoimintalain uudistamiseksi hyvinä.

- On tärkeää, että uudistuksessa henkilöstön asemaa, tiedonsaantia, vaikutusmahdollisuuksia sekä aloiteoikeutta parannetaan. Vain siten voidaan edistää jatkuvaa, toimivaa ja tuloksellista vuoropuhelua sekä luottamusta työpaikoilla. Tämä puolestaan parantaa tuottavuutta, mikä on sekä työntekijöiden että yritysten etu. Vähentämismenettelyä koskeva prosessi on työntekijöiden oikeusturvan kannalta tärkeää ja myös siinä henkilöstön tiedonsaantia, vaikutusmahdollisuuksia ja henkilöstön esittämien vaihtoehtojen merkitystä on vahvistettava, Murto painottaa.

Teknologian kehitys edellyttää, että työpaikoilla on ennakoitava ja varauduttava nykyistä paremmin muutoksiin. Työpaikan kilpailukyvyn vahvistaminen tapahtuu hyvinvoivan ja osaavan henkilöstön varassa.

- Työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen edistäminen ovat työurien pidentämistavoitteen ja tuottavuuden näkökulmasta välttämättömiä. Työelämän kiihtyvä muutos edellyttää myös ennakoivaa osaamisen kehittämistä ja osaamiskartoituksia työpaikalla. Nämä on huomioitava yt-lain uudistamisessa.

Kolmikantainen työryhmä jatkaa työtään. Toimeksiannon mukainen määräaika on 31.3.2020.

Lisätietoja STTK:ssa: Katarina Murto, puhelin 050 568 9188.