11.12.2013

Uudenmaan kokoinen sote-alue turvaa palveluiden riittävän rahoituspohjan

SuPer kannattaa sosiaali- ja terveysministeriön virkamiesten laatimaa mallia.

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola kannattaa sosiaali- ja terveysministeriön virkamiesten laatimaa mallia, jonka mukaan Uudellemaalle esitetään koko maakuntaa koskevaa sosiaali- ja terveysaluetta. Asiasta uutisoitiin tänään 11.12. Helsingin Sanomissa. - Jos koko sote-alue on saman päätöksenteon ja yhteisvastuullisen rahoituksen alaisuudessa, turvaisi se kestävän perustan peruspalvelujen tuottamiseen. SuPer on esittänyt tällaista mallia poliittisille päättäjille jo lähes neljän vuoden ajan, puheenjohtaja Paavola kertoo.

STM:n kaavailema organisaatiomalli yhdistettynä yhteisvastuulliseen kapitaatiorahoitukseen, jossa kaikki kunnat vastaavat yhteisvastuullisesti asukasmääränsä mukaisesti sote-palveluiden rahoituksesta, on puheenjohtaja Paavolan mukaan malli, jolla palvelut voidaan turvata useiksi vuosiksi ja jopa vuosikymmeniksi.

SuPer on ollut jo vuosia huolissaan siitä, että kunnat eivät ole pystyneet tuottamaan ja kustantamaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita, joihin kansalaisilla olisi oikeus. Palvelut vievät kiistatta kuntien budjetista yhä suuremman osan. SuPerin 2010 laatiman mallin pohjana on ollut sote-palveluiden turvaaminen varmistamalla rahoituspohja.

- Nyt tulevassa sote-uudistuksessa on mahdollista korjata myös kuntien rahoitus esimerkiksi oikaisemalla monikanavarahoitus  ja ohjaamalla SOTE-valtionosuudet suoraan sote-toimijoille, Paavola sanoo. - Valtiovarainministeriön virkamiesten suunnittelema laskutusperuste, jossa varallisuus katsottaisiin laskun perustaksi, ei ole kestävä malli kunnan rahoituksen parantamiseksi.

SuPeriin kuuluu yli 84 000 sosiaali- ja terveydenhuoltoalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.


Lisätietoja: Puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085