31.8.2012

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola: SuPer luottaa eduskunnan inhimillisyyteen ja vastuuntuntoon

STTK:laisen Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola on pettynyt hallituksen ratkaisuun henkilöstömitoituksesta vanhuspalvelulaissa. – 0,5:n mitoituksella ei voida turvata hyvää hoitoa. Mahdollinen hyvä hoito revitään tällä mitoituksella hoitajien selkänahasta. Nyt puhutaan säilytyksestä, ei hoidosta, SuPerin puheenjohtaja Paavola sanoo. Lisäksi sitovuus siirtyy vuoteen 2015, jolloin säädetään asetuksella minimihenkilöstömäärästä, mikäli minimiä ei muutoin saavuteta. - Kolme vuotta on todella pitkä odotusaika tämän päivän vanhustenhoidon tilanteessa. Hallituksen päätös ei palvele ketään, ei edes työnantajaa, joka tulisi päätöksen myötä menettämään työntekijöitä muille sektoreille, Paavola varoittaa. – Vanhukset ovat suurin kärsijä hallituksen päätöksessä.

SuPer luottaa nyt eduskunnan inhimillisyyteen järjestää vanhustenhoito kuntoon ja huolehtia vanhusten turvallisesta hoidosta. Samalla kansanedustajat osoittaisivat, että vanhuus on yhtä arvokas vaihe elämää kuin muutkin vaiheet. Lopulta eduskunta päättää lain sisällöstä.

Todelliset arvot ja inhimillisyys näkyvät päätöksissä, eivät vain puheissa. – Olemme SuPerissa tyytyväisiä peruspalveluministerin määrätietoisuuteen vaatia vanhuksille parempaa hoitoa.  Tarvitsemme myös muiden ministerien, kansanedustajien ja kuntapäättäjien inhimillisyyttä ja vastuuntuntoa, jotta vanhukset saavat ansaitsemansa hoidon, Paavola sanoo.

SuPer vaatii edelleen lakiin henkilöstömitoitusta ja sen saattamista voimaan ensi vuonna, kuten on suunniteltu. Tilanne vanhustenhoidossa on niin huono, ettei ole aikaa odotella vuoteen 2015. Päättäjillä on nyt tieto siitä, kuinka vanhukset ja heidän hoitajansa jaksavat. – Nyt on kysymys siitä, välitetäänkö tästä vai ei, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola muistuttaa.

SuPeriin kuuluu yli 81 000 lähi- ja perushoitajaa, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.


Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, puh. 050 527 5085