Työsopimuksen tekeminen
Työsopimuksessa sovitaan työnteon ehdoista. Tarkista työsopimus huolellisesti läpi ennen sen allekirjoittamista. Kiinnitä huomiota erityisesti sopimuksen luonnetta, työtehtävää ja työntekopaikkaa, sopimuksen kestoa ja työaikaa koskeviin kohtiin.
Työsopimus
- voidaan tehdä suullisesti, kirjallisesti tai sähköisesti
- sitoo työntekijän tekemään työtä sovituin ehdoin
- sitoo molempia osapuolia sen solmimisesta lähtien
- ei voida perua työsopimuksen solmimisen ja työnteon aloittamisen välisellä ajalla.
Irtisanominen edellyttää aina irtisanomisajan noudattamisen ja työnantajan puolelta myös irtisanomisperusteen. Työnantaja voi muuttaa työsuhteen ehtoja työsuhteen aikana vain, jos siihen on irtisanomisperuste tai työntekijä ja työnantaja sopivat muutoksesta.
Tee työsopimus kirjallisesti tai sähköisesti
SuPer suosittelee tekemään työsopimuksen kirjallisesti tai sähköisesti, jotta ei myöhemmin synny epäselvyyksiä siitä, mitä on sovittu.
Älä allekirjoita sopimusta, jos et ymmärrä jotakin kohtaa tai siinä on virhe. Voit kysyä sopimuksen laatijalta tarkennuksia sopimukseen ja pyrkiä neuvottelemaan ehtoja paremmiksi toiveidesi mukaisesti. Itsellesi tärkeät asiat (esim. yötyö) on syytä kirjata nimenomaisesti työsopimukseen.
Pyydä tarvittaessa apua työpaikan luottamusedustajalta/luottamusmieheltä tai ota yhteyttä SuPerin edunvalvontaan. SuPer on jäsentensä apuna!
- työnantaja, työntekijä sekä näiden koti- tai liikepaikka
- työnteon alkamisajankohta
- työsopimuksen voimassaoloaika (toistaiseksi voimassa vai määräaikainen työsopimus)
- määräaikaisessa työsopimuksessa työsuhteen kesto sekä määräaikaisuuden peruste
- työaika
- vaihtelevan työajan sopimuksen sekä vuokratyön osalta on sovittava työvoimantarpeeseen ja työn tarjoamiseen liittyvistä asioista vielä tarkemmin laissa määritellyllä tavalla
- työtehtävät ja työntekopaikka
- koeajan pituus, jos koeajasta sovitaan
- palkka ja palkanmaksupäivä
- oikeus työnantajan tarjoamaan koulutukseen
- vuosiloman määräytyminen
- irtisanomisajan määräytyminen
- noudatettava työehtosopimus
- työnantajan käyttämä eläke- ja tapaturma- ja ammattitautivakuutuslaitos.
Työsuhteen aikana työntekijä ei ole velvollinen allekirjoittamaan työnantajan esittämää uutta työsopimusta. Uutta työsopimusta saatetaan tarjota esimerkiksi liikkeen luovutuksen yhteydessä työntekijöiden siirtyessä vanhana työntekijänä uuden työnantajan palvelukseen.
Uutta työsopimusta ei kannata allekirjoittaa, jos se heikentäisi työehtoja. Työnantaja ei saa painostaa hyväksymään uutta sopimusta.
Omat sääntönsä koskevat kuitenkin tilannetta, jossa työnantaja uhkaa irtisanoa työsuhteen ja tarjoaa uutta työsopimusta irtisanomisen vaihtoehtona. Tällaisessa tilanteessa kannattaa ottaa pikimmiten yhteyttä SuPerin edunvalvontaan lisäohjeiden saamiseksi.