Koulutuskorvauksen poisto on vastoin hallituksen omia tavoitteita
SuPer vastustaa hallituksen esitystä poistaa koulutuskorvaus, jota on hyödynnetty laajasti erityisesti hyvinvointialueilla ja kunnissa. – Korvauksen poisto vaikuttaisi juuri yhteiskunnan kannalta kriittisillä, naisvaltaisilla toimialoilla. Hallitusohjelmaan on kirjattu sotealan pito- ja vetovoimaa tukevia toimia. Korvauksen lakkauttaminen on räikeässä ristiriidassa näiden tavoitteiden kanssa, huomauttaa SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg.

Koulutuskorvauksen tavoitteena on ollut parantaa työnantajien mahdollisuuksia järjestää työntekijöilleen ammatillista osaamista kehittävää koulutusta. Vuonna 2024 maksetuista korvauksista arviolta 74 prosenttia kohdistui hyvinvointialueille ja kunnille. SuPer puolustaa lausunnossaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalan sekä kasvatusalan työnantajia ja työntekijöitä, joihin hallituksen säästöt jälleen iskisivät.
– Leikkaukset kohdistuvat erityisesti naisvaltaisille aloille samoin kuten aiempi aikuiskoulutustuen lakkautus. Näiden leikkausten ja muiden hallitusohjelman mukaisten työmarkkinoiden tasa-arvoa heikentävien muutosten yhteisvaikutuksia ei ole arvioitu, SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo.
Inberg muistuttaa, että henkilöstön osaamisen kehittäminen on välttämätöntä ja osin lakisääteistä sosiaali-, terveys- ja kasvatusaloilla sekä palveluiden laadun että asiakas- ja potilasturvallisuuden varmistamiseksi.
– Vaatii ammattitaitoa osata tunnistaa asiakkaiden yksilölliset tarpeet ja reagoida ajoissa mahdollisiin haittoihin ja epäkohtiin. Se on ratkaisevaa esimerkiksi sairauksien ennaltaehkäisyssä, johon nimenomaan pitäisi panostaa, jotta voimme saavuttaa säästöjä korjaavien toimenpiteiden kustannuksissa.
– Lisäksi koulutuksella parannetaan työntekijöiden hyvinvointia ja työkykyä. Koulutuksen karsiminen laskisi jo valmiiksi vakavasta osaajapulasta kärsivien alojen veto- ja pitovoimaa, johon hallitusohjelmassakin puututaan monin kirjauksin.
Kunnissa ja hyvinvointialueilla on jo tehty hyvin mittavia säästötoimia. Mietinnön mukaan korvauksen lakkautus tarkoittaisi kuntien osalta noin 4,4 miljoonan euron ja hyvinvointialueiden osalta noin 4,1 miljoonan euron vuosittaista kustannusten nousua.
– Koulutuskorvaus on säilytettävä, jotta sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan henkilöstön riittävä osaaminen ja palvelujen laatu voidaan turvata sekä julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyys varmistaa, Inberg linjaa.
”Leikkaukset kohdistuvat erityisesti naisvaltaisille aloille samoin kuten aiempi aikuiskoulutustuen lakkautus.”
– Päivi Inberg
Lisätietoja