Neuvottelut yksityisen sosiaalipalvelualan ja varhaiskasvatuksen työehtosopimuksista jatkuvat – neuvottelujen takaraja 31. joulukuuta
SuPer neuvottelee lähihoitajien ja lastenhoitajien palkoista ja työehdoista. – Yksityisellä sektorilla tehdään samoja töitä kuin hyvinvointialueilla ja kunnissa, ja sen tulee näkyä työehdoissa. On yhtä lailla tärkeää pitää huolta hoitajien hyvinvoinnista ja palkkakehityksestä, puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo.

Nykyinen yksityisen sosiaalipalvelualan sopimus päättyy 31.12.2025. Tähän saakka sitä on sovellettu niin vanhusten ja vammaisten palveluasumisessa kuin päiväkodeissa.
– Molemmille aloille tarvitaan ammattitaitoista henkilökuntaa. Sosiaalipuolella on vaarana, että ammattilaiset karkaavat muille aloille, eikä uusia tule suurta tarvetta vastaavaa määrää. Yksityisellä varhaiskasvatusalalla on tälläkin hetkellä pulaa ammattilaisista ja haemme sopimusta, joka vastaa alan tarpeisiin, SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg kertoo.
Neuvotteluja käydään tiiviisti joulun alla ja välipäivinä. Tavoitteena on saavuttaa kaikkia tyydyttävä ratkaisu vuoden loppuun mennessä. Monia asioita on vielä pöydällä.
– SuPerin jäsenet tuovat entistä enemmän esille työssäjaksamiseen liittyviä asioita ja niihin me näissä neuvotteluissa kiinnitämme huomiota. Työehtosopimuksilla työnantajaa voitaisiin nykyistä selvemmin ohjata huomioimaan erilaiset tarpeet, joita työuran aikana tulee vastaan, sanoo SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola.
Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 72 000 työntekijää. Sote ry:n nimissä neuvottelevat SuPer, Erto ja Tehy. SuPer on toimialan suurin työntekijäjärjestö. Yksityisen sosiaalipalvelualan SOSTES-sopimusta noudatetaan sosiaalialan palveluyksiköissä, kuten esimerkiksi yksityisissä vanhusten ja vammaisten palvelutaloissa, vanhainkodeissa, ensi- ja turvakodeissa, kotipalveluissa ja erilaisissa sosiaali- ja terveysjärjestöissä.
Yksityisellä varhaiskasvatuksen piirissä on Suomessa noin 40 000 lasta ja se työllistää noin 10 000 palkansaajaa. Yksityisellä varhaiskasvatusalla ei ole aikaisemmin ollut omaa työehtosopimusta, vaan toimijat ovat olleet muun muassa yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piirissä. Oman sopimuksen (VAKATES) neuvottelut alkoivat 17.9.2024. Neuvotteluosapuolia ovat SuPerin lisäksi Sivistysala ry, JHL, OAJ ja Talentia.