SuPer-suosittelija Mika Malila on helposti lähestyttävä avuntuoja
SuPer on lähihoitajien ykkösliitto, mutta miten perustella se työkaverille, joka ei vielä tunne SuPeria? Mika Malila sen tietää ja jakaa nyt salaisuutensa.

Oulun yliopistollisen keskussairaalan ”leikkurissa” oli taannoin kaksi superilaista lähihoitajaa. Suomen suurimmassa päivystävässä leikkausyksikössä on 500 työntekijää, joista 15 on lähihoitajia – nyt lähes kaikki ovat superilaisia.
Lähihoitaja Mika Malila on tehnyt pitkäjänteistä työtä hankkiessaan ammattiosastolleen uusia jäseniä. Taikavoima ei ole aktiivisen ammattiosastotoimijan ylpeys ja auktoriteetti, vaan arkinen kohtaaminen ja luottamus.
– Usein olen huomannut, että joku tarvitsee apua jossain asiassa. Yhdessä keskustellessa selviää, miksi SuPer on paras liitto.
Mikan mukaan suosittelijan ei kannata hakea pikavoittoja. Nopeuden sijaan hän korostaa luottamusta ja pysyvyyttä.
– Pisimpään joku on pohtinut jäsenyyttä jopa vuoden ajan. Silloin kun liittyminen lähtee itsestä, jäsen on yleensä aika pysyvä.
”Yhdessä keskustellessa selviää, miksi SuPer on paras liitto.”
– Mika Malila
Tietoa SuPerin jäsenilloista ja koulutuksista
Tällä hetkellä Mika toimii ammattiosastonsa (209 Oulun seudun ao) varapuheenjohtajana, luottamusedustajana ja SuPerin liittohallituksen jäsenenä. Sen ansiosta hänellä on tietoa, joka auttaa jäsenhankinnassa. Tietoa on kuitenkin tarjolla tavallisillekin jäsenille, riittää kun tekee vähän taustatyötä.
– Suosittelen osallistumaan liittohallituksen jäsenten vetämiin jäseniltoihin. Kannattaa pistäytyä, se ei maksa mitään. Saa tietoa ja hyvää ruokaa, pääsee tutustumaan muihin ihmisiin.
Mikan mukaan kaikki ovat olleet tosi tyytyväisiä illan antiin jälkikäteen, vaikka kynnys lähteä ensimmäisen kerran voi tuntua korkealta. Rohkeimmille sopii myös yhdysjäsenkoulutus.
– Yhdysjäsenkoulutuksesta saa itselleen tietoa, sitä olen suositellut monelle. Ymmärrän kyllä, että vuorotyössä on vaikea päästä suosittuihin tapahtumiin ja koulutuksiin.
”Ei pidä olla myyntimiehiä”
Jollakin saattaa olla sellainen käsitys, että SuPerin suosittelijan on oltava myyjä. Mika on täysin päinvastaista mieltä.
– Se toimii, kun on oma itsensä, eikä yritä olla yhtään parempi kuin kukaan muu. Tietoa on vähän enempi takana, mutta muuten olen ihan kuin kuka tahansa työntekijä. Kerron liiton asioista, kun on vähänkin kiinnostusta, mutta en lähde tuputtamaan – ei pidä olla myyntimiehiä.
Herkullista on, kun kahvipöytäkeskusteluihin nousee työntekijöiden mieltä askarruttavia asioita, joihin SuPer on ottanut kantaa.
– On tilanteita, missä pääsee näyttämään minkä eteen me ollaan tehty töitä.
Mika tarjoaa liittyjille myös käytännön apua. Joskus on paikallaan istua yhdessä koneen ääreen ja katsoa miten SuPeriin pääsee jäseneksi. Se on helppoa.
Kun superilaiset hankkivat liitolle uusia jäseniä, saavat he vahvemman joukkovoiman lisäksi 30 euron lahjakortin. Myös uudesta opiskelijajäsenestä palkitaan.
Suosittelu hoituu kätevästi verkossa. Katso ohjeet täältä: