Tekojen torille haetaan Suomen parhaita kehittämistekoja 30.9. mennessä
Onko työpaikallasi kehitetty uusia tapoja tehdä työtä? Oletteko parantaneet palveluja? Kerro työpaikkasi kehittämisestä Tekojen torilla 30.9. mennessä!

Nyt on aika näyttää, miten julkista työtä kehitetään. Tekojen tori -kampanja on puolivälissä, ja mukaan on ilmoitettu jo lähes 100 uutta tekoa.
Tekojen torille voivat ilmoittaa kehittämistekojaan kaikki kunta-alan, hyvinvointialueiden ja niiden omistamien yritysten yksiköt ja ammattialat. Mukaan käyvät kaikki ideat, joilla on parannettu toimintatapoja tai uudistettu palveluja.
Kampanja päättyy 30.9.2025, ja parhaat kehittämisteot palkitaan Tärkeissä töissä -gaalassa 2.12.2025. Mukana kisassa ovat kaikki syyskuun loppuun mennessä vuonna 2025 Tekojen torille tuodut kehittämisteot.
– Julkisilla palveluilla taataan toimiva arki yhteiskunnassamme. Yksi tapa nostaa julkisen työn merkitystä ja arvoa on Tekojen tori, jossa julkaistaan isoja ja pieniä kuvauksia kunta-alalla ja hyvinvointialueilla tehtävästä kehittämistyöstä. Myös alan kehittäjät ansaitsevat tunnustuksen tekemästään kehittämis- ja uudistamistyöstä. Siksi palkitsemme Tekojen torille vietyjä innostavia kehittämistekoja jokavuotisessa gaalassamme, kertoo Tärkeissä töissä -tiimin kehittämispäällikkö Anna-Mari Jaanu.
Uutena palveluna tarjolla on syyskuussa Tekojen tori -klinikoita, joissa saa apua kehittämisteon kirjaamiseen. Klinikalla annetaan sparrausta ja apua kehittämisteon kirjaamiseen. Lisätietoa klinikoista ja Teams-linkit löydät Tekojen torilta. Lue lisää täältä Tekojen torilla maailman paras kuntatyö näkyväksi | Tärkeissä töissä
Tärkeissä töissä on kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöjen yhteinen työelämäkokonaisuus. Kokonaisuus sisältää työkaluja, webinaareja, oppaita ja työkaluja sekä työntekijöille, työnantajille että organisaatioille. Tavoitteena on julkisen työn näkyväksi tekeminen ja työpaikkojen kehittäminen.
SuPer on mukana hankkeessa.