Hyvinvointialueet 3 v. – uhmaiässä ja uutta etsimässä
Kolme vuotta sitten hyvinvointialueet syntyivät suurin odotuksin. Ihmisen kehitystä ajatellen ne ovat siis nyt uhmaiässä. Hyvinvointialueet haluavat tehdä asiat omalla tavallaan, mutta törmäävät rajallisiin resursseihin ja tiukkaan ohjaukseen. Mitä tämä vaihe kertoo järjestelmän kehityksestä – ja mitä seuraavaksi tapahtuu?
Kolmessa vuodessa on opittu näkemään järjestelmän heikkoudet. Kuten vääristynyt rahoituslaki eli se, että hyvinvointialueet saavat rahaa valtiolta diagnoosipohjaisen tarvevakioinnin pohjalta, ei ennaltaehkäisyn tai todellisen tarpeen mukaan. Toisin sanoen, jos alueen väestö voi paremmin eikä diagnooseja tehdä, niin alue saa valtiolta vähemmän rahaa. Onneksi on huomattu, että rahoituslain uudistus on tarpeen.
Taloudellinen paine on pakottanut hyvinvointialueet karsimaan palvelupisteitä ja jopa irtisanomaan henkilöstöä. Toisaalta ne ovat joutuneet myös etsimään ketterämpiä ratkaisuja asukkaiden sosiaali- ja terveydenhoitoon esimerkiksi digitalisaatiota lisäämällä.
Alkuinnostuksesta on palattu arkeen ryminällä. Sote-uudistuksen tavoitteina olivat mm. yhdenvertaiset palvelut, kustannustehokkuus sekä parempi palveluiden ja järjestelmien yhteensovittaminen toimivaksi kokonaisuudeksi. Ensimmäinen vuosi meni organisaatioiden rakentamisessa. Potilastietojärjestelmät, palvelut, henkilöstön tehtävät ja palkat, henkilöstösiirrot, tiedottaminen alueen asukkaille ja erilaisten kriisien hallinta ym. veivät aikaa.
Nyt alueet ovat uhmaiässä eli noin kolmen vuoden iässä. Hyvinvointialueuudistuksen konkreettiset vaatimukset talouden suhteen ovat tulleet toteen. Esimerkiksi keväällä 2025 Etelä-Karjalan hyvinvointialue kysyi, kumpaa lakia tulisi rikkoa – perustuslakia vai hyvinvointialueiden rahoituslakia – koska alueen alijäämän kattaminen vuoden 2026 loppuun mennessä nähtiin mahdottomaksi. Seuraukset ovat katastrofaaliset, kun alueella vähennetään 398 työpaikkaa, joista suurin osa toteutuu irtisanomisten kautta. Huomionarvoista on, että ennen sote-uudistusta Eksote oli malliesimerkki sote-palvelujen yhteensovittamisessa ja siellä palveluorganisaatio oli jo hiottu kuntoon.
Uhmaiässä kuuluu myös tunnistaa omia rajojaan. Tässä tapauksessa voi miettiä, kummalla on suurempi rooli hyvinvointialueiden hallinnassa valtion taholta – sosiaali- ja terveysministeriöllä vai valtiovarainministeriöllä? Miten rajoja voidaan koetella tai itsenäisyyttä hakea, kun oikeastaan kaikki merkittävät rahoituspäätökset tehdään valtiovarainministeriössä?
Uhmaiästä seuraava suunta on kouluikä. Se tarkoittanee myös hyvinvointialueilla vakaampaa ja suunnitelmallisempaa toimintaa, kriisinkestävyyttä ja selkeää strategista suuntaa huomioiden alueen väestö ja mahdollisuudet. Voidaan pohtia, ovatko hyvinvointialueiden aluevaltuustot tarpeellisia nykyisessä muodossaan ja miten niiden tehtävät tulisi määritellä, jotta ne eivät jää pelkiksi kumileimasimiksi.
”Hoivakriisi vuodelta 2019 tekee uutta tuloaan, mikä ei varmaankaan ollut sote-uudistuksen tavoite.”
Minna Aittakallio
Kuka päätöksistä kantaa lopullisen vastuun? Järkeviä taloudellisia kannustimia tarvitaan rahoittajan eli valtion suunnalta. Vuodesta 2025 eteenpäin hyvinvointialueiden palvelutarpeen kasvu rahoitetaan niin, että rahoitusta korotettaessa huomioidaan 80 prosenttia arvioidusta kasvusta, mikä toimii tuottavuuskannustimena ja hillitsee kustannusten nousua. Eli palveluja kyllä tuotetaan enemmän, mutta pienemmillä resursseilla.
Tulipalojen ja kriisipesäkkeiden sammuttelu hukkaa rahat ja vie aikaa. Jatketaanko nykyisten mallien kehittämistä? Vahvistetaanko alueiden itsehallintoa vai tiukentaako valtio ohjaustaan nykyisestään? Joka tapauksessa hoidon ja hoivan laadun pohjakosketus on jo tapahtunut. Hoivakriisi vuodelta 2019 tekee uutta tuloaan, mikä ei varmaankaan ollut sote-uudistuksen tavoite. ”Jotain tarttis tehrä,” kuten presidentti Koiviston kuuluisa sanonta kuuluu.
Kirjoittaja
