Valoa Hölmölän mallilla
Jokainen meistä on kuullut hölmöläissadun. Niitä on kerrottu jo 1800-luvulta lähtien ja yhä edelleen ne toimivat oppimateriaalina Suomen kouluissa. Ehkä juuri siksi, että niissä on meille jotain hämmentävän tuttua.
Hölmölän kylän asukkaat luulevat olevansa kekseliäitä ja käytännöllisiä, mutta lopputulos on yleensä katastrofi. Kuulostaako tutulta? Jos seuraa sote-asioiden päätöksentekoa Suomessa, hölmöläissadut palautuvat mieleen kuin vanha villapaita, joka kutittaa mutta lämmittää.
Kesäkuussa 2021 eduskunta hyväksyi sote-uudistuksen, jota oli valmisteltu 15 vuotta. Mutta kuten hölmöläisillä, suunnitelmassa oli pieni vika: rahat oli jo valmiiksi alibudjetoitu. Koska yksikään hyvinvointialue ei halunnut valtionohjaukseen rahapulan takia, päätettiin säästää.
Mutta miten? Sitä pohdittiin yhdessä, ja lopulta joku keksi, että palveluita voidaan tuottaa vähemmällä henkilökunnalla. Nerokasta! Joku vielä hoksasi, että suljetaan palvelupisteitä, niin ei tule asiakkaita. Tai ainakin asukkaat joutuvat näkemään vaivaa päästäkseen hoitoon. Hölmöläistä logiikkaa parhaimmillaan.
Muistatko, kun Hölmölässä kannettiin valoa sisään ja pimeää ulos, mutta pirtti pysyi aina yhtä pimeänä? Sitten kylän viisain mies Matti kulki ohi ja kysyi, mitä hölmöläiset puuhasivat. Matti otti kirveen ja hakkasi seinään reiän ikkunaksi. Ja kas, sinne tuli valoa!
Nykytarinassa Matti on hyvinvointialueen hoitaja tai asukas, joka ehdottaa, että palveluita voisi tuottaa tehokkaasti ja turvallisesti panostamalla koulutettuihin hoitajiin, työhyvinvointiin ja ennaltaehkäisevään hoitoon. Säästöä syntyisi miljardeja, potilasvahingot vähenisivät ja talo pysyisi pystyssä.
”Kesäkuussa 2021 eduskunta hyväksyi sote-uudistuksen, jota oli valmisteltu 15 vuotta. Mutta kuten hölmöläisillä, suunnitelmassa oli pieni vika: rahat oli jo valmiiksi alibudjetoitu.”
Minna Aittakallio
Mutta hölmöläiset innostuivat. Jos pieni ikkuna toi valoa, niin suurempi ikkuna toisi enemmän! Ikkunaa hakattiin suuremmaksi, kunnes koko seinä oli poissa. Vieläkö saataisiin lisää valoa? Kun kolmatta seinää alettiin hakata, koko talo romahti. Nykytarinassa keksittiin, että muistisairaat vanhukset sijoitetaan yhteisölliseen asumiseen ja koulutetut hoitajat korvataan kouluttamattomilla. Valoa tuli, mutta talo puuttui.
Hölmöläiset olivat pahoillaan, kun taloa ei enää ollut, mutta sitten joku keksi, että valoa oli nyt ainakin yhtä paljon kuin ulkona. Nykytarinassa hyvinvointialueiden asukkaat ovat pahoillaan, etteivät saa ammattitaitoista hoitoa, palvelut ovat kaukana ja hoivan laadulla ei ole väliä. Mutta ehkä sadun onnellinen loppu on vielä edessä: uudet ja rohkeat päättäjät, jotka uskaltavat katsoa kokonaisuutta, eivätkä vain sitä, miltä viiva näyttää juuri nyt.
Kirjoittaja
