SuPerin ammattimerkki

Tutkintoon valmistuvat tai valmistuneet uudet jäsenet ovat oikeutettuja saamaan liittymislahjaksi SuPerin ammattimerkin. Se on tarkoitettu vain SuPerin jäsenille, joilla on oikeus käyttää sitä.
Ammattimerkkejä on kolme erilaista: lähihoitajatutkinnon suorittaneille lähihoitajamerkki, perus-/apuhoitajatutkinnon suorittaneille perushoitajamerkki ja muille sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan tutkinnon suorittaneille jäsenmerkki.
Merkin historiaa
Helsingin yleisen sairaalan ensimmäinen apuhoitajakurssi vuonna 1947 sai tehtäväkseen suunnitella itselleen kurssimerkin. Oppilaat päättivät, että merkistä tulee sinivalkoinen. Merkissä sininen kuvasi uskollisuutta ja valkoinen puhtautta.
Apuhoitajaoppilas Maija Ihalaisen merkkiluonnos valittiin parhaaksi ja annettiin ammattitaiteilijan viimeisteltäväksi. Ensimmäisen kurssin koulutusmerkistä tuli koko apuhoitajakuntaa yhdistävä liiton jäsenmerkki.
Myöhemmin uuden jäsenryhmän, lähihoitajien, haluttiin säilyttävän arvokkaan merkin antama side ammatin historiaan.
Nykyinen lähihoitajamerkki on alkuperäinen apuhoitajamerkki vain hieman pienemmässä koossa.
Merkki liittymislahjana
Kun liityt ensimmäistä kertaa SuPerin varsinaiseksi jäseneksi tai yrittäjäjäseneksi, saat liittymislahjana SuPerin ammattimerkin. Merkki tulee tilata erikseen ja se toimitetaan, kun jäsenmaksu on maksettu.