Liikkeen luovutus
Liikkeen luovutuksella tarkoitetaan yrityksen, liikkeen tai säätiön tai niiden toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle ja lisäksi, että luovutettava liike tai sen osa säilyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Työsuhteet ja työnantajan oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät liikkeen luovutuspäivänä luovutuksensaajalle.
Liikkeen luovutuksessa työnantaja vaihtuu ja uudeksi työnantajaksi tulee luovutuksensaaja, työntekijät siirtyvät uudelle työnantajalle niin sanottuina vanhoina työntekijöinä. Työntekijät siirtyvät uuden työnantajan palvelukseen eikä työsuhde katkea.
Liikkeen luovutuksen edellytyksiä
- Työnantaja vaihtuu.
- Osapuolten välillä on oikeudellinen yhteys.
- Toiminnallinen kokonaisuus luovutetaan (edellytys täyttyy, jos luovutuksen kohde voisi toimia myös itsenäisenä liiketoimintana ja lisäksi asiaan vaikuttaa, pysyykö kokonaisuus luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena).
- Viranhaltijan asemasta liikkeen luovutuksessa on säädetty laissa kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta.
Liikkeen luovutus voi tulla kyseeseen, kun palveluntuottaja vaihtuu. Työntekijät siirtyvät uudelle työnantajalle niin sanottuina vanhoina työntekijöinä, eli työntekijän työsuhde jatkuu ennallaan. Työsuhteiden oikeudet ja velvollisuudet sekä niihin liittyvät työsuhde-edut siirtyvät uudelle omistajalle tai haltijalle. Liikkeen luovutus ei edellytä uusien työsopimusten tekemistä. Jos työsopimukset kuitenkin uusitaan, tulee aina varmistua siitä, ettei uusilla työsopimuksilla heikennetä työntekijän työsuhteen ehtoja.
Kannattaa olla yhteydessä luottamusedustajaan/luottamusmieheen ja tarvittaessa liittoon varmistaaksesi, ettei ehtoja tässä yhteydessä heikennetä.
Työnantajan tiedottamisvelvollisuus
Yhteistoimintalain mukaan työnantajalla, joka työllistää säännöllisesti vähintään 20 työntekijää, on liikkeen luovutuksessa tiedottamisvelvollisuus. Liikkeen luovutuksessa liikkeen luovuttajalla ja luovutuksen saajalla (uusi työnantaja) on velvollisuus tiedottaa henkilöstön edustajia luovutuksen ajankohdasta ja syistä sekä niistä oikeudellisista, taloudellisista ja sosiaalisista seurauksista, joita työntekijöille liikkeen luovutuksesta aiheutuu. Lisäksi sekä luovuttajan että luovutuksensaajan on tiedotettava suunnitelluista, työntekijää koskevista toimenpiteistä.
Liikkeen luovuttajan on tiedotettava kyseisistä asioista hyvissä ajoin ennen luovutusta. Luovutuksen saajan on tiedotettava em. asioista viimeistään viikon kuluttua luovutuksen toteutumisesta. Luovutuksensaajan on annettava henkilöstön edustajille eli luottamusedustajille tai -miehille mahdollisuus esittää tarkentavia kysymyksiä ja sen on vastattava niihin. Henkilöstön edustajan pyynnöstä työnantajan pitää antaa vastauksistaan selvitys myös koko henkilöstölle.
Liikkeen luovuttaja ja luovutuksensaaja voivat toteuttaa tiedottamisvelvollisuutensa myös yhdessä, esim. yhteisessä henkilöstölle järjestettävässä tilaisuudessa.
Kuntien ja hyvinvointialueiden palvelutoimintojen uudelleenjärjestelyn sekä yritysjärjestelyiden yhteydessä joudutaan yhä useammin pohtimaan täyttyvätkö liikkeen luovutuksen edellytykset ja millaisia vaikutuksia sillä on henkilöstöön. SuPerin jäsen, kirjaudu sisään ladataksesi SuPerin liikkeenluovutusoppaan (2023). Oppaasta löydät lisätietoa henkilöstöedustajille, luottamusmiehille ja -edustajille sekä työntekijöille.