SuPer mukana eurooppalaisessa edunvalvonnassa Brysselissä
SuPer osallistui 6.–7.10. EPSUn pysyvän sosiaali- ja terveysalan komitean sekä sosiaalisektorin työryhmän kokouksiin Brysselissä.

Yhtenä keskeisenä aiheena oli valmisteilla oleva EPSU:n hoiva-avustajia koskeva kannanotto. Aihe on SuPerille tärkeä, koska kansainvälisessä keskustelussa suomalaiset lähihoitajat luokitellaan samaan ryhmään hoiva-avustajien kanssa, vaikka heidän koulutuksensa, osaamisensa ja vastuunsa ovat usein laajemmat kuin hoiva-avustajien tehtävät muissa maissa. Kannanoton tavoitteena on nostaa esiin hoiva-avustajien työn merkitystä, osaamista ja työoloja Euroopassa. SuPer toi keskustelussa esiin, että eri maiden koulutusjärjestelmät ja ammattirakenteet poikkeavat merkittävästi toisistaan. Suomessa lähihoitajat ovat tutkinnon suorittaneita sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä, joiden osaaminen ja vastuut ovat laajat. SuPer korosti, että työntekijöitä tulisi tarkastella ensisijaisesti koulutuksen, osaamisen ja pätevyyden, ei pelkästään ammattinimikkeiden kautta.
Pohjoismaille oli tärkeää, että pysyvän sosiaali- ja terveysalan komitean varapuheenjohtajaksi valittiin Ruotsin Kommunalin Barbro Andersson. Valinta vahvistaa pohjoismaisen näkökulman edustusta komitean työssä ja tarjoaa mahdollisuuden tuoda esiin pohjoismaisen työelämän ja sosiaali- ja terveysalan erityiskysymyksiä eurooppalaisessa keskustelussa. Kommunal edustaa Ruotsissa muun muassa lähihoitajia vastaavia ammattiryhmiä.
Kokouksissa keskusteltiin myös mm. valmisteltavasta Laatutyöpaikkojen-lakialoitteesta sekä vuonna 2027 valmistuvasta Euroopan hoivasopimus-kokonaisuudesta. SuPerilaisten kannalta on tärkeää, että EU-tasolla kiinnitetään huomiota henkilöstön riittävyyteen, työoloihin, osaamiseen ja julkisten palvelujen toimintaedellytyksiin.
SuPer seuraa aktiivisesti EU-valmistelua ja tuo lähihoitajien näkökulmaa esiin eurooppalaisessa yhteistyössä.
Lisätietoja
Heta Haapakoski
09 2727 9151Kansainvälinen edunvalvonta, painopisteenä EU-tason vaikuttamistyö esimerkiksi EPSU:n (European Public Sector Union) komiteoissa, työryhmissä ja verkostoissa. Hankeyhteistyö pääasiassa kansainvälisissä projekteissa.