25.4.2022

SuPerin hallitus päättää työtaistelutoimista keskiviikkona

Kunta-alan tes-neuvottelujen sovittelu jatkuu työministeri Tuula Haataisen asettamassa sovittelulautakunnassa. Viime viikonlopun aikana SuPerin neuvottelijat työskentelivät tekstikysymysten parissa. Sovintoesitystä odotetaan lähiaikoina, ja silloin liitolla on mahdollisuus joko hylätä tai hyväksyä annettu esitys.

SuPer ja Tehy tiedottivat viime viikolla, että eivät tässä vaiheessa toteuta lakon suunniteltua toista aaltoa, joka oli alkamassa 13:ssa sairaanhoitopiirissä. Syynä oli se, että huomio oli kääntynyt kokonaan pakkotyölain valmisteluun peruspalveluministeri Aki Lindénin johdolla, eivätkä neuvottelut edenneet. Pakkotyölain valmistelu käytännössä vei hoitajien lakko-oikeuden.

Koko kunta-alalla (SOTE-sopimus ja KVTES) on voimassa ylityö- ja vuoronvaihtokielto. Sen seurauksena on viikonlopun aikana toimintoja suljettu työnantajapuolen julkisuuteen antamien lausuntojen mukaan. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto on voimassa niin kauan, kuin liitto ilmoittaa sen päättymisestä.

SuPerin hallitus on koolla keskiviikkona 27.4. ja se käsittelee kokouksessaan mahdollisia muita tulevia työtaistelutoimia.

Seuraa liiton verkkosivuja ja omaa sähköpostiasi! Liitto ilmoittaa sinulle, jos työpaikkasi on työtaistelutoimien piirissä. Tukitoimiin lähdetään vain liiton ilmoituksella.