7.3.2023

SuPer ja Tehy: Sosiaali- ja terveysalan henkilöstölle lähes tuplasti kovemmat korotukset kuin vientialoille – varhaiskasvatuksen hoitajille myös merkittävät korotukset

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja pääsopijajärjestöjen neuvotteluissa on saavutettu neuvottelutulos ns. perälaudasta. Nyt sovitun perälaudan ja viime syksynä hyväksytyn palkkaratkaisun myötä sosiaali- ja terveysalan henkilöstön tehtäväkohtaisten palkkojen keskiarvo nousee vuosien 2022–2027 aikana vähintään 20,9 prosenttia. Korotukset ovat historialliset.

SuPerin ja Tehyn tänään hyväksymän neuvottelutuloksen johdosta SOTE-sopimuksen palkkoja korotetaan vuonna 2023 yhteensä 6,7 % (sisältäen kertapalkkion 467 euroa) ja vuonna 2024 yhteensä 6,5 %, eli yhteensä 13,2 %. KVTES:n osalta korotukset ovat vuonna 2023 yhteensä 5,2 % (sisältäen kertapalkkion 467 euroa) ja vuonna 2024 yhteensä 4 %.

– Tämä tarkoittaa, että sote-alan palkat nousevat lähes tuplasti enemmän kuin vientialoilla. Nyt on avattu latu sille, että alan työntekijöiden palkkakuoppa pienenee ja tulevaisuus näyttää valoisammalta. Tämän puolesta SuPer ja Tehy taistelivat yhdessä viime vuonna periksi antamatta, painottaa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola on myös hyvin iloinen tuoreen sopimuksen vaikutuksista.

– Ratkaisun ansiosta naisvaltaisten alojen palkkaero pienenee miesvaltaisiin aloihin verrattuna. Kyse on konkreettisesta toimesta – siitä, että naisvaltaisella alalla saadaan parempaa palkkaa. Tätähän myös päättäjät ovat juhlapuheissaan toivoneet. Tästä työtä on hyvä jatkaa.

Sekä Rytkönen että Paavola kiittävät jäseniään, jotka olivat aktiivisesti mukana työtaistelussa.

– Hoitajien palkoista ja hoitajapulasta tuli meitä kaikkia – niin hoitajia kuin kansalaisia – yhdistävä asia. Korotukset ovat historiallisen suuret, Rytkönen sanoo.

SOTE-sopimuksessa tehtäväkohtaisten palkkojen keskiarvo nousee vähintään 20,9 prosenttia *) vuosina 2022-2027. Palkankorotuksista ja palkkaohjelmista tarkemmin tietoa liitteessä.

KVTES-sopimuksessa tehtäväkohtaisten palkkojen keskiarvo nousee vähintään 14,1 prosenttia *) vuosina 2022-2027. Palkankorotuksista ja palkkaohjelmista tarkemmin tietoa liitteessä. 

*) Luku on laskettu ns. Korkoa korolle vuosittain -menetelmällä.

Liitteet:

*) Luku on laskettu ns. Korkoa korolle vuosittain -menetelmällä.


Lisätietoja:

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, yhteys erityisavustajan kautta p. 0400 540 005
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, p. 050 527 5085