27.10.2018

SuPer keskeyttää työtaistelutoimenpiteet

Pääministeri Juha Sipilä on luvannut, että vaikka ns. irtisanomislain perusteluja aletaan tehdä virkamieslähtöisesti, hallituksen perustelut käydään läpi kolmikantaisesti työmarkkinajärjestöjen kanssa.

– Sopimalla saadaan parempaa kuin riitelemällä – hyvä että tämä vihdoin todettiin, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo.

SuPer keskeyttää kaikki työtaistelutoimenpiteet ja jää seuraamaan, miten maan hallitus kuuntelee työmarkkinoita työsopimuslain 7. luvun 2. pykälän yksityiskohtaisten perusteluiden muotoilussa.

– On hyvä, että hallitus huomasi sen, että närää aiheuttavat juuri pykälän perustelut. Vasta perustelut kertovat, miten oikeuskäytäntö toimii.

– Toivon että tulevaisuudessa, kun muutoksia tulee enemmän, ymmärretään kolmikannan toimivuus, Paavola sanoo.

Hallitus antaa esityksen eduskunnalle marraskuun alkupuoliskolla.

SuPeriin kuuluu 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Lisätietoja:
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 5275 085