Teknologiaa tulee käyttää hoidon laadun parantamiseen, ei heikentämiseen
Suomen väestön ikääntyminen ja hoitajapula eivät ole ratkaistavissa yksinkertaisesti teknologialla hoidon tehostajana, kuten Vieraskynä-palstalla (HS 14.7.) väitettiin. Hoitajien vähentäminen heikentää hoidon laatua ja tekee työstä raskaan niin henkisesti kuin fyysisesti – ja siten pahentaa hoitajapulaa, kun työhön ei enää haluta.
Jotta voimme vastata haasteisiin, meidän on parannettava vanhustenhoidon laatua ja työolosuhteita. Teknologia korvaa työpaikkoja monilta aloilta, joten työvoimaa on mahdollista saada sinne missä ihmistä ei voida korvata. Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan tärkeintä on pitää kiinni alalla nyt jo olevista hoitajista. Pitovoimatekijöitä edistämällä alalta lähteneitä hoitajia voidaan saada takaisin sotealalle.
Teknologiaa käytetään vanhustenhoidossa jo paljon ja sen vaikutuksia on edelleen arvioitava. Todellista tutkimusnäyttöä hyödyistä on vähän. Painehaavat ovat yksi esimerkki niistä monista tahattomista inhimillisistä seurauksista, joita seuraa liian vähäisestä henkilöstöstä. Entä mahdollinen yksinäisyyden lisääntyminen? Sekin heikentää terveyttä ja johtaa suurempiin kustannuksiin toisaalla.
Laissa on kirjaus siitä, että vanhuksen tulee saada laadukkaasti tarvettaan vastaavaa hoitoa. Se on hyvä ohjenuora sille, kuinka voimme hoitaa vanhusväestömme inhimillisesti ja kustannustehokkaasti.
Teknologian käyttö on tervetullutta myös vanhusten hoitoon, mutta sen täytyy parantaa hoidon laatua ja työhyvinvointia, eikä heikentää sitä vähentämällä henkilökuntaa.
Lisätietoja