Hyppää sisältöön

Varhais­kasvatuksen lastenhoitaja

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja on keskeinen ammattilainen varhaiskasvatuksen moniammatillisessa tiimissä. Vaikka pedagoginen vastuu kuuluu varhaiskasvatuksen opettajalle, lastenhoitaja osallistuu aktiivisesti toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Työ perustuu varhaiskasvatuslakiin ja asetukseen sekä varhaiskasvatussuunnitelmiin.

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan työ on tiivistä yhteistyötä lasten, huoltajien ja muun henkilöstön kanssa. Hyvät vuorovaikutus- ja ohjaustaidot ovat olennaisia, sillä lastenhoitaja toimii jatkuvassa vuorovaikutuksessa lapsiryhmän ja perheiden kanssa. Hän havainnoi lapsia yksilöinä ja ryhmässä, tunnistaa tuen tarpeet ja osallistuu myös erityistä tukea tarvitsevien lasten hoidon suunnitteluun.

Arjen työtehtäviin kuuluu lasten perushoito, lasten ohjaaminen sekä osallistuminen kaikkiin varhaiskasvatuksen toimintoihin, kuten leikkiin, liikuntaan, musiikkiin, kädentaitoihin, ulkoiluun ja ympäristökasvatukseen. Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja tukee lapsia arjen taidoissa, kuten pukeutumisessa, ruokailussa ja ulkoilussa, sekä huolehtii hygieniasta ja turvallisesta toimintaympäristöstä.

Lähihoitajakoulutuksen saanut lastenhoitaja tuo varhaiskasvatukseen erityisosaamista terveydenhuollosta, kuten lääkehoidosta ja erityisruokavalioista. Tämä on tärkeää erityisesti pitkäaikaissairaiden lasten varhaiskasvatukseen osallistumisen onnistumisen kannalta.

Lastenhoitajan työ on pääsääntöisesti päivätyötä, mutta voi sisältää myös ilta- ja viikonloppuvuoroja. Työ vaatii fyysistä kuntoa, pitkäjänteisyyttä ja kykyä kohdata lapsi ja perhe sensitiivisesti ja kunnioittavasti. Tärkein työväline on lämmin ja myönteinen asenne – halu olla läsnä lapsen arjessa.

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtäviin kelpoisuuden tuottavat opinnot:

  • Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, joka sisältää tai sitä täydennetään lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon pakollisilla tutkinnon osilla. Vammaistyön pakolliset tutkinnon osat suorittaneelle riittää, että hän suorittaa lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistämisen tutkinnon osan.
  • Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, joka sisältää tai sitä täydennetään varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan pakollisilla tutkinnon osilla tai kommunikaation ja viittomakielisen ohjauksen pakollisilla tutkinnon osilla.
SuPer-lehti: Lastenhoitaja Hanna Laine: ”Tunnen, että minulla on paljon annettavaa lapsille”
SuPer-lehti: Lastenhoitaja Hanna Laine: ”Tunnen, että minulla on paljon annettavaa lapsille”

Helsingissä päiväkoti Puotinharjussa työskentelevä lastenhoitaja Hanna Laine työskentelee lapsuuden unelma-ammatissaan.

SuPer-lehti: Lähes 200 lasta ja kymmeniä äidinkieliä – lastenhoitaja Camelia Tiainen Zainea tietää, että kulttuurien kirjo on voimavara
SuPer-lehti: Lähes 200 lasta ja kymmeniä äidinkieliä – lastenhoitaja Camelia Tiainen Zainea tietää, että kulttuurien kirjo on voimavara

Lastenhoitaja Camelia Tiainen Zainea työskentelee Vantaalla Koivukylän päiväkodissa, joka yksi Suomen suurimmista ja monikulttuurisimmista.

Liity superiin

SuPerin jäsenenä saat etujasi valvovan vahvan liiton!