Hyppää sisältöön

SuPer: Kokonaiskuva yksityisen sosiaalipalvelualan työriidan tilanteesta on selvillä lauantaina

Valtakunnansovittelija antoi sovintoehdotuksen yksityiselle sosiaalipalvelualalle eilen 24. helmikuuta. SuPer on antanut vastauksensa tänään valtakunnansovittelijalle. Kokonaiskuva tilanteesta on selvillä lauantaina 28. helmikuuta, kun kaikki neuvotteluosapuolet ovat käsitelleet sovintoehdotuksen.

Työtaistelutoimet jatkuvat

Sote ry on antanut lakkovaroituksen maaliskuulle ja lisäksi SuPerin on julistanut hakusaarron Attendon, Esperin ja Mehiläisen yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen (SOSTES) piirissä oleviin työpaikkoihin ja vuoronvaihtokiellon kaikkiin SOSTESin piirissä oleviin työpaikkoihin.

Työsopimusneuvottelut koskevat noin 72 000 työntekijää

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta on neuvoteltu 3.11.2025 lähtien. Työehtosopimusta noudatetaan esimerkiksi yksityisissä vanhusten ja vammaisten asumispalveluissa, ensi- ja turvakodeissa, kotipalveluissa sekä erilaisissa sosiaali- ja terveysjärjestöissä. Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 72 000 työntekijää ja SuPer on toimialan suurin työntekijäjärjestö.

Työehtosopimuksesta neuvottelevat ammattiliitot SuPer, Erto ja Tehy eli Sote ry sekä JHL, Talentia ja neuvottelujärjestö Salli ry. Työnantajien puolella neuvottelee Hyvinvointiala Hali ry.

Lisätietoja

Jukka Parkkola, sopimusneuvottelija, puh. 050 569 8710

Pia Zaerens, yksityissektorin neuvottelupäällikkö, puh. 050 385 8042

Päivi Inberg, puheenjohtaja, puh. 040 705 9115

Lisää aiheesta