Hyppää sisältöön

Varhaiskasvatuksessa tarvitaan lääkehoidon suunnitelmallisuutta

Päiväkodeissa on lapsia, jotka tarvitsevat lääkehoitoa useimmiten tilapäisesti mutta myös pitkäaikaissairauden vuoksi. Lääkärin määräämää lääkehoitoa tulisi aina toteuttaa lääkehoitosuunnitelman puitteissa yhdessä huoltajien kanssa. Lapsen varhaiskasvatuspäivän aikana huoltajien vastuu siirtyy henkilöstölle, jonka on pystyttävä siitä vastaamaan ammatillisella tasolla. Lähihoitajat ovat varhaiskasvatuksessa ainoa ammattiryhmä, jonka peruskoulutukseen kuuluu lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtiminen ja lääkehoidon toteuttaminen. On tärkeää, että päiväkodissa on aina paikalla lääkehoidon osaava ja tarvittavat luvat omaava hoitaja.

Koko työyhteisön tulee olla tietoisia lääkehoitosuunnitelmasta, jotta lasten arki on turvallista ja vanhemmille muodostuu luottamus laadukkaaseen hoitoon. Kannustamme jokaista kuntaa ja päiväkotia laatimaan lääkehoitosuunnitelman, päivittämään sitä muutosten myötä sekä varmistamaan tiedon kulkeminen työpakoilla.

Suunnitelmalliseen toimintaan kuuluu myös osaamisen ylläpitäminen. SuPer tekee työtä sen eteen, että jokaisella työpaikalla on asianmukaiset lääkehoito-ohjeistukset ja -käytännöt sekä täydennyskoulutusta. Valviran selvityksen (2025) mukaan henkilöstöllä ei aina ole tietoa oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Muistutamme jäseniämme tekemään lakisääteisen ilmoituksen sellaisista epäkohdista, jotka estävät tai uhkaavat estää varhaiskasvatuksen toteutumista. Kyse voi olla esimerkiksi riittämättömästä henkilöstön määrästä, puuttuvasta lääkehoitosuunnitelmasta tai lapsen muun tuen tarpeesta. Vastaavasti edellytämme, että työnantajat ottavat ne vakavasti ja ryhtyvät tarvittaessa korjaaviin toimenpiteisiin.

Lapsen fyysinen hyvinvointi toimii pohjana henkiselle hyvinvoinnille, joka puolestaan mahdollistaa oppimisen ja hyvät valmiudet koulupolulle. Turvallinen lääkehoito päiväkodeissa vaatii yhteistyötä lääkäreiden, hoitajien, omaisten ja päiväkodin johdon kanssa. Lääkehoitosuunnitelma on työkalu sen toteuttamiseen.

”Kannustamme jokaista kuntaa ja päiväkotia laatimaan lääkehoitosuunnitelman, päivittämään sitä muutosten myötä sekä varmistamaan tiedon kulkeminen työpaikoilla.”

Päivi Inberg

Kirjoittaja