Hyppää sisältöön

Kukkaron kingiksi – Superilainen, ota oma taloutesi haltuun!

Raha-asiat eivät ole meistä jokaisen lempiaihe, mutta oman talouden tunteminen kannattaa. Kun tiedät, mistä tulosi ja menosi koostuvat ja mihin rahaa kuukausittain kuluu, oman talouden suunnittelu on helpompaa. Hyvät rahataidot auttavat varautumaan erilaisiin elämäntilanteisiin ja tulojen muutoksiin. Kun omat raha-asiat ovat hallinnassa, epävarmuus vähenee ja tulevaisuuteen voi suhtautua luottavaisemmin.

SuPer tarjoaa jäsenille kaksi maksutonta luentoa, joilla rahataitojen perusteisiin tutustutaan selkeästi ja käytännönläheisesti. Aiheina ovat muun muassa budjetointi, tienaaminen, säästäminen ja sijoittaminen. Voit olla vasta työurasi alussa, keskellä ruuhkavuosia tai jo suunnittelemassa eläkkeelle siirtymistä – luennot sopivat kaikille elämänvaiheesta, rahataidoista ja taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Saat käytännön vinkkejä erityisesti hoitajan näkökulmasta ja uusia ajatuksia oman taloutesi suunnitteluun. Vaikka taloutesi olisi jo hyvällä mallilla, tulevaisuuteen kannattaa aina varautua.

Ilmoittaudu luennoille Oma SuPerissa. Osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille ennen luentoa. Osallistuminen on täysin anonyymiä, ja voit halutessasi esittää kysymyksiä luennon aikana nimimerkillä.

Luennot ovat itsenäisiä kokonaisuuksia, eikä osallistuminen edellytä aiempaa osaamista tai ennakkotietoja. Voit siis osallistua joko toiselle tai molemmille luennoille. Eniten saat irti osallistumalla molempiin!


Luento 1: Rahataidot haltuun

Ti 12.1.2027 klo 18–19

Miten saada oma talous paremmin haltuun, kun tulot vaihtelevat ja arjen menot haastavat kukkaroa?

Luennolla opitaan:

  • oman talouden hallinnan perusteet
  • arjen rahataidot, kuten budjetointi ja tienaaminen
  • vuorotyö ja tulojen vaihteluiden huomioiminen

Luennoitsija on Takuusäätiön johtaja Minna Mattila. Takuusäätiö on suomalainen sosiaalialan järjestö, joka ehkäisee ja ratkaisee kotitalouksien talous- ja velkaongelmia. Sen palvelut ovat maksuttomia.


Luento 2: Säästä ja sijoita

Ti 20.4.2027 klo 18–19

Voiko sijoittamisen aloittaa, vaikka rahaa ei olisi paljon ylimääräistä? Kyllä voi – pienelläkin summalla pääsee alkuun!

Luennolla opitaan:

  • säästämisen ja sijoittamisen perusteet
  • sijoittamisen aloittaminen pienillä tuloilla
  • erilaiset sijoitusmahdollisuudet

Luennoitsija on Pörssisäätiön koulutuspäällikkö Joonatan Naukkarinen. Pörssisäätiö on voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio, joka tarjoaa tietoa ja koulutusta oman talouden hallintaan ja pitkäjänteiseen osakesijoittamiseen.

Lisää aiheesta