Irti arjesta lomaillen
Kesä ja lomat ovat ovella tai tulossa, odotettuina. Muista nauttia siitä ilman, että teet joka päivälle suunnitelmia tai sinua pyydetään moneen paikkaan. Kuuntele itseäsi, älä muita. Ota vastaan tukea, mutta sinä itse päätät omasta hyvinvoinnistasi ja siitä, kuinka vaikutat siihen.
Lomalla on hyvä aika aloittaa matka ”ei”-sanan käytön oppimiseen. Joku vasta opettelee, jollekin se on jokapäiväistä rutiinia. Miksi? Siksi, että itse pitää oppia rajaamaan pois omien tarpeiden ja hyvinvoinnin vuoksi asioita, joihin ei välttämättä pysty vaikuttamaan.
Monesti on helpompi sanoa ”kyllä” niiden asioiden kohdalla, joista pitää, nauttii ja joiden avulla rentoutuu, kuten ystävien ja perheen kanssa yhdessä oleminen. Joillekin sopii aktiivinen liikkuminen, toiselle luonnossa rauhassa kuljeskelu samalla kun aistii erilaisia tuntemuksia itsesään. Jokainen meistä on omanlaisensa kulkija.
Lomalla pitää olla myös päiviä, jolloin vain olet ja toteutat ehkä joitakin yksittäisiä mielitekoja ilman mitään suorittamista. Haasteena on onnistuminen. Pystymmekö?
”Työhyvinvointi on parasta, mitä työnantajat voivat tehdä työntekijöillensä sekä alan vetovoimalle.”
– Päivi Inberg
Tämän päivän työelämän muutokset ja paineet ulkopuolelta haastavat meidän jokaisen työhyvinvointia. Työnantajat eivät ole tarttuneet riittävästi tähän asiaan. Usein työhyvinvointi on vain sanoja, ei tekoja. Työtekijöiden sairaspoissaolot ovat kalliitta. Pienillä jaksamiseen ja työhyvinvointiin vaikuttavilla teoilla saadaan myös kustannukset alenemaan ja työn tuloksellisuus kasvamaan. Pitovoimatekijänä työhyvinvointi on parasta, mitä työnantajat voivat tehdä työntekijöillensä sekä alan vetovoimalle.
Ota puheeksi työhyvinvointi työpaikalla, vaikka yhdessä työkavereiden kanssa. Yhdessä vaikuttaminen on voimavara ja antaa ponnetta sanoille.
Ihanaa ja rentouttavaa kesää teille kaikille!
Päivi
”Sinun kanssasi viettämäni päivä on suosikkipäiväni. Joten tänään on uusi suosikkipäiväni.”
Nalle Puh
Kirjoittaja
