Keusoten johdon on turvattava lakisääteiset palvelut
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue Keusote irtisanoo 129 työntekijää. Kovimman iskun saavat tällä kertaa vanhukset ja vammaiset, joiden palveluista Keusote irtisanoo 44 työsuhdetta (Keski-Uusimaa 14.6.2025). Irtisanomisia perustellaan vanhuspalvelulain muutoksella. Vuoden alussa vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa minihenkilöstömitoitus laski 0,6:een.
Perustelu ontuu sikäli, että lain mukaan mitoituksen on perustuttava asiakkaan todelliseen palvelun tarpeeseen. Vähimmäismitoitus on se perälauta, joka harvoin riittää entistä raskashoitoisemmille vanhuksille. Mitoituksen alentaminen ei koske myöskään vammaisten asumispalveluja tai kotihoitoa. Myös kodeissa sinnittelee yhä heikompia vanhuksia.
Näyttääkin siltä, että Keusote leikkaa sieltä, missä kansa on hiljaisin. Me SuPerissa ymmärrämme hallituksen aiheuttaman taloudellisen ahdingon hyvinvointialueille. Alijäämän kattamisvelvoitteen toteuttaminen ei kuitenkaan voi olla syy rikkoa lain velvoitteita. Riittävien sote-palveluiden tarjoaminen tulee olemaan mahdotonta, kun vahvuudesta on pois yhteensä peräti 286 henkilötyövuotta. Kärsijöinä ovat myös aikuisten mielenterveys-, päihde- ja sosiaalipalvelujen sekä lasten, nuorten ja perheiden palvelujen asiakkaat.
”Riittävien sote-palveluiden tarjoaminen tulee olemaan mahdotonta, kun vahvuudesta on pois yhteensä peräti 286 henkilötyövuotta.”
– Päivi Inberg
Keusoten päätökset ovat kylmiä ja lyhytnäköisiä. Työntekijöiden tehtävä ei ole pohtia mitä jätetään tekemättä, sen linjaa ja siitä vastaa työnantaja. Hoitamatta jättäminen ei ole säästöä, vaan kustannukset näkyvät muualla sote-palveluissa. Suomi ikääntyy ja tarvitsee ammattitaitoisia hoitajia jatkossa, heitä ei ole varaa ajaa alalta pois. Keusoten päättäjien tuleekin hakea lisärahoitusta välittömästi, eikä antaa tilanteen kriisiytyä yhtään enempää.
Kirjoittaja
