SuPer: Hallitus leikkaa ennaltaehkäisystä ja kasvattaa painetta hyvinvointialueille
Budjettiriihen päätökset heikentävät varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevän työn edellytyksiä samalla, kun hyvinvointialueilta vaaditaan lisää säästöjä. SuPer varoittaa, että seurauksena voivat olla kasvavat palvelujonot, lisääntyvät kustannukset ja henkilöstön entistä kovempi kuormitus.

Hallituksen budjettiriihessä vahvistettiin sote-järjestöihin kohdistuvat avustusleikkaukset samaan aikaan, kun hyvinvointialueiden talouden tasapainottamista jatketaan. SuPerin mukaan hallitus toimii vastoin sote-uudistuksen alkuperäistä tavoitetta, jonka tarkoituksena oli hillitä kustannusten kasvua vahvistamalla ennaltaehkäisevää työtä ja varhaista tukea.
– Kun leikataan järjestöjen matalan kynnyksen palveluista, kriisiavusta, vertaistuesta ja omaishoitajien tukemisesta, ongelmat eivät häviä. Ne siirtyvät hyvinvointialueiden vastuulle entistä vaikeampina ja kalliimpina, sanoo SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg.
Inberg muistuttaa, että tilanne on erityisen huolestuttava vanhusten kotihoidossa. Ikääntyneiden määrä kasvaa nopeasti, asiakkaiden palvelutarpeet ovat entistä vaativampia ja henkilöstö työskentelee monin paikoin jo jaksamisensa äärirajoilla.
– Kotihoidossa työntekijät yrittävät selviytyä yhä suuremmista asiakasmääristä. Jos ennaltaehkäiseviä palveluja ja järjestöjen tarjoamaa tukea vähennetään edelleen, paine kohdistuu entistä voimakkaammin juuri niihin palveluihin, jotka ovat jo nyt pahasti kuormittuneita, Inberg toteaa.
SuPerin mukaan myös varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tuen riittävyys on vaarassa heikentyä. Riittämätön tuki lapsille ja nuorille näkyy usein myöhemmin hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluissa kasvavana palvelutarpeena.
– Ennaltaehkäisy on sekä inhimillisesti että taloudellisesti viisain investointi. Nyt hallitus säästää euroja väärästä paikasta ja siirtää laskun tulevaisuuteen hyvinvointialueiden, henkilöstön ja palveluja tarvitsevien ihmisten maksettavaksi, Inberg sanoo.
”Jos ennaltaehkäiseviä palveluja ja järjestöjen tarjoamaa tukea vähennetään edelleen, paine kohdistuu entistä voimakkaammin juuri niihin palveluihin, jotka ovat jo nyt pahasti kuormittuneita.”
Päivi Inberg
Lisätietoja