26.5.2020

Työkavereiden tuki, luonto ja yhteys läheisiin auttaa superilaisia jaksamaan poikkeusoloissa

ulkoilu luonnossa

Kysyimme SuPerin jäseniltä miten he ovat poikkeusoloissa tukeneet omaa jaksamistaan työssä ja vapaa-ajalla. Pyysimme vinkkejä jaksamiseen liittyen sekä pohdintoja aiheesta. Vastauksia kertyikin jo muutamassa tunnissa lähes parisataa. Kaikkiaan kyselyyn vastasi määräaikaan mennessä yli 700 henkilöä.

Kiitokset kaikille vastaajille osallistumisesta. Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden kesken arvottiin SuPerin tuotepalkintoja, jotka menevät Tuusulaan, Kouvolaan ja Ruskoon. Onnittelut voittajille!

Työyhteisön tuki on tärkeää

Työkavereiden ja esimiehen tuki on tärkeää ylipäänsä, mutta poikkeusoloissa se korostuu. Moni kyselyyn vastaaja kertoo, että työssä jaksaa, kun on hyvä porukka ympärillä ja työkavereita, jotka tukevat.

”Työkavereiden kesken pystytään puhumaan myös vaikeista asioista ja tuemme toisiamme.”

”Tietysti työpaikalla erittäin hyvät työkaverit ja yhteishenki on myös tukenut jaksamista.”

”Avoin keskustelu työpaikalla lisää työhyvinvointia. Myös esimiestasolta alaistensa ”tasolle” tuleminen auttaa hyvän keskusteluyhteyden luomiseen.”

”Esimies, joka kysyy omaa jaksamistasi, ja työtoverien kuulumisia.”

Myös oma positiivinen asenne asioihin sekä työyhteisön avoin keskustelukulttuuri ja työpaikalla viljelty huumori tulivat esiin monissa vastauksissa jaksamista lisäävinä tekijöinä.

”Meidän työporukka on ihan mahtava. Auttaa toisiaan ja huumoria riittää haastavasta tilanteesta huolimatta.”

”Positiivinen asenne, hyvä työilmapiiri ja huumori auttaa pitkälti jaksamaan myös tämän koronakriisin keskellä.”

”Meillä on todella hyvä työyhteisö ja työilmapiiri ja se on yksi oljenkorsista, joka auttaa jaksamaan. Puhumme yhdessä asioista ja tuemme toinen toisiamme.”

”Omaa jaksamista on töissä tukenut mahtavat työkaverit. Heidän kanssaan saa avoimesti keskustella fiiliksistä ja toinen toisiamme tsempataan.”

Vapaa-ajalla jaksamista haetaan luonnosta, liikunnasta ja läheisistä

Luonnossa liikkuminen ja luonto ylipäänsä näyttäytyvät kyselyn vastausten perusteella vahvana voimavaratekijänä superilaisten keskuudessa. Luonnossa ja metsässä ulkoilu ja liikkuminen sekä piha- ja puutarhatyöt auttavat jaksamaan. Monelle keväisen luonnon havainnoimiseen on ollut aikaa aiempaa enemmän.

Liikunta eri muodoissa mainitaan myös tehokkaana akkuja lataavana keinona, mutta toisaalta pelkkä oleminen, kotoilu sekä riittävän levon ja unen merkitys näkyvät vastauksissa.

Muutamia mainintoja on myös siitä, että koronauutisten seuraamista vapaa-ajalla rajataan tarkoituksella.

”Ehdottomasti luonto ja siellä samoilu on antanut eniten virtaa jaksamaan tätä loputonta rumbaa.”

”Luonnossa liikkuminen ja oman pihan laittaminen.”

”Lisääntynyt ulkoilu on antanut voimaa arjen rutistuksiin. Herätin juoksuharrastuksen uudelleen naftaliinista ja sen myötä mieliala on kohentunut ja olen saanut uusia voimavaroja.”

”Olen ulkoillut päivittäin, luonto on minulle erittäin tärkeä.”

”Elämän pienet asiat tuovat iloa ja nyt oikeasti ollaan oltu koko perhe kotona läsnä ilman kiirettä.”

Oman perheen, puolison, läheisten ja ystävien tuki on poikkeustilanteessa tärkeä jaksamista lisäävä tekijä. Yhteyttä pidetään eri tavoin läheisiin: puhelujen lisäksi käytössä ovat sähköiset kanavat ja videopuhelut. Tuttavia on myös tavattu ulkoilmassa turvavälit huomioiden.

”Kotona perhe on tukenut hienosti.”

”Yhteydenpito läheisiin ja rakkaisiin lähes päivittäin.”

”Ystävien kanssa maratonpuheluita ja videopuheluita lastenlasten kanssa.”

”Myös perhe ja ystävät ovat olleet isossa osassa tukemassa jaksamistani.”

Muutama vastaaja pohti myös filosofisesti poikkeustilannetta ja elämän merkitystä.

”Pakollinen pysähtyminen on auttanut arvostamaan elämää tässä ja nyt. Loppujen lopuksi miten hyvin minulla onkaan kaikki asiat. Minulla on työpaikka, terveyttä ja voin toteuttaa itseäni sekä tukea työkavereitani. Hetkessä eläminen ja hyvien asioiden huomaaminen ja arvostaminen ovat parasta, mitä itselle voi antaa. Taidan olla nyt henkisesti vahvempi kuin koskaan.”

”Minua on auttanut jaksamaan hyvä työyhteisö, hyvä esimies ja hyvä työnantaja sekä avopuolisoni sekä oma lisääntynyt ymmärrys, että elämä ja eläminen ei ole itsestäänselvyys.”
 

Kyselyn vastausten perusteella superilaisten vinkit jaksamiseen korona-aikana voisi kiteyttää näin: Pidä huolta itsestäsi. Ole armollinen itseäsi kohtaan. Liiku luonnossa. Pidä yhteyttä läheisiin turvallisin tavoin.