31.1.2019

SuPerin puheenjohtaja Paavola: Haamuhoitajilla ei saa kikkailla hoitajamitoitusta

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola toivoo, että työnantajat myöntävät liian pienen henkilöstömitoituksen, jotta niiden ei tarvitse pimittää asiaa kirjaamalla työvuorolistoille ns. haamuhoitajia. Koska haamuhoitajien käyttö on aukottomasti todistettavissa, ei ole viisasta syyttää työntekijöitä valehtelusta. – Työnantajien kannattaisi myöntää tilanne ja lähteä korjaamaan sitä, Paavola sanoo.

Vanhustenhoidossa on liian vähän koulutettua hoitohenkilökuntaa sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Ongelma on sekä ympärivuorokautisessa hoidossa että kotihoidossa. Henkilöstövajetta paikataan kouluttamattomilla henkilöillä. Lisäksi osa työnantajista yrittää virheellisesti osoittaa ns. haamuhoitajilla, että henkilöstömitoitus on riittävä.

Työvuorolistoilla saattaa olla henkilöitä, jotka eivät työskentele enää ko. työpaikassa tai listoilla on keksittyjä nimiä. Kutsumme heitä haamuhoitajiksi. Haamuhoitajat eivät ole oikeasti työvuorossa läsnä, joten he eivät kuulu työvuorolistoille. Lisäksi sijaisille on merkitty lyhyitä työvuoroja, esimerkiksi neljä, viisi tai kuusi tuntia kahdeksan tunnin sijaan. Lyhyen työpäivän tekeminen vaikuttaa alentavasti mitoitukseen.

Työntekijä voi puuttua tällaiseen toimintaan tekemällä sosiaalihuoltolain mukaisen ilmoituksen riittämättömästä henkilöstömäärästä. Työntekijöillä on lain mukaan velvollisuus ilmoittaa hoidon epäkohdista. Ilmoitus tulee tehdä työnantajalle, jonka on korjattava epäkohta viipymättä ja ilmoitettava asiasta kunnan sosiaalihuollon johtavalle viranhaltijalle.

Työntekijöihin, jotka ovat tehneet lainmukaisen ilmoituksen, on kohdistunut vastatoimia työnantajilta. Nämä vastatoimet ovat muun muassa varoituksia tai työvuorojen muutoksia epäedullisemmiksi. Myös ansiomenetyksiä on tullut seurauksena ilmoitusvelvollisuuden tekemisestä. Lainsäädännössä on puute, koska laissa ei ole määritelty sanktioita työnantajalle, joka kohdistaa vastatoimia ilmoituksen tekijään. Esperi Care on ollut tunnettu työntekijöiden uhkailusta, mutta tätä tapahtuu myös muissa hoivakodeissa.

Valvova viranomainen ei tällä hetkellä pysty tekemään riittävää valvontaa työpaikoilla, koska resurssit ovat puutteellisia. Tästä johtuen valvonta on lähestulkoon kokonaan omavalvonnan varassa. Omavalvonta ei toteudu tällä hetkellä niin kuin sen pitäisi.

SuPer toivoo lainsäädäntöön

  • hoitajamitoitusta ja sanktioita lain noudattamatta jättämisestä.
  • sanktioita työnantajalle, mikäli hän kohdistaa vastatoimia sosiaalihuoltolain mukaisen ilmoituksen tekijään.
  • valvontaviranomaiselle lisää resursseja, jotta he voivat tarkemmin valvoa erilaisten työpaikkojen toimintaa.

SuPeriin kuuluu 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 5275 085