26.4.2020

Tehy ja SuPer: Koronakaranteenista johtuva palkanmaksuvelvollisuus saatava työehtosopimukseen

Monet hoitajat ovat joutuneet koronaepidemian aikana karanteeniin altistuttuaan työssään koronavirukselle. Kunta-alan työehtosopimuksissa ei ole sovittu palkanmaksusta karanteenin ajalta.

Normaalioloissa tilanne ei ole ollut ongelma, koska Kela korvaa täysimääräisesti ja reaaliajassa karanteeniajan palkan. Koronaepidemian aikana Kelan käsittelyajat ovat venyneet ja korvausta on jouduttu odottamaan viikkoja, jopa kuukausia. 

− Hoitajille voi tulla useampiakin karanteenijaksoja, koska työssä ollaan lähikontaktissa koronaan sairastuneiden kanssa. Tilanne on täysin kohtuuton yksittäiselle työntekijälle, joka työnsä takia joutuu karanteeniin, mutta ei saa siltä ajalta työnantajaltaan palkkaa, sanoo SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola

Työnantajat kieltäytyivät aluksi maksamasta palkkaa, koska asiasta ei ole sovittu työehtosopimuksissa. Hoitajajärjestöjen keskusteltua ongelmasta Kuntatyönantajien kanssa käytäntö muuttui valtaosassa työpaikkoja.

− Kiitämme Kuntatyönantajaa ripeästä puuttumisesta asiaan ja tämän ison epäkohdan hoitamisesta kuntoon. Emme kuitenkaan voi jättää asiaa jatkossa yksittäisten työnantajien harkintaan vaan palkanmaksuvelvollisuus pitää kirjata työehtosopimukseen. Meneillään olevan koronapandemian vaiheista ja kestosta ei ole vielä tarkkaa käsitystä. Ja valitettavasti tämä pandemia tuskin jää viimeiseksi, toteaa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen

Kunta-alan työehtosopimusneuvottelut jatkuvat tänään sunnuntaina valtakunnansovittelijan johdolla.

Lisätietoja:

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, p. 050 527 5085
Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, p. 040 821 0028
SuPerin edunvalvontajohtaja Anne Sainila-Vaarno, p. 050 310 1492  
Tehyn edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi, p.  050 346 0847