Hyppää sisältöön

Teknologia ei saa olla keino vähentää hoitajia

SuPer vastustaa hallituksen esitystä laskea teknologia mukaan vanhusten ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitukseen. – Teknologiaa tulee käyttää hoidon laadun parantamiseen, ei asiakkaalle välttämättömän hoidon vähentämiseen, sanoo SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg.

Esitys vähentää välitöntä hoitotyötä tekevän henkilöstön määrään ympärivuorokautisessa palveluasumisessa teknologian käytöllä saa tyrmäyksen SuPerin antamassa lausunnossa (VN/25888/2024).

Hallitus perustelee teknologian käyttöönottoa näennäisesti asiakkaiden kohtaamiseen vapautuvalla ajalla, mutta tosiasiassa esityksellä tavoitellaan hoitotyöntekijöiden vähentämisestä koituvia säästöjä.

– Esityksen perusteluissa on ristiriita. Jotta teknologian käyttöönotolla olisi oikeasti laatua parantava vaikutus, olisi se henkilöstön tukena, ei henkilöstöä korvaavana. 30 miljoonan euron säästöt eivät mahdu yhtälöön, SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg painottaa.

Henkilöstöä vähentäminen on kohtalokasta, sillä useat työnantajat ovat kategorisesti siirtyneet 0,6:n minimitoitukseen. Hyvinvointialueet eivät ole täyttäneet velvollisuuttaan ohjata, valvoa ja varmistaa, että iäkkäiden ympärivuorokautisten toimintayksiköiden henkilöstömitoitus on riittävä ja vastaa asiakkaiden palvelujen tarpeita.

Jos esimerkiksi teknologian avulla aletaan vähentää yöhoitajia, tulee se vaikeuttamaan monille asiakkaille välttämätöntä siirtelyä. Monet asiakkaat edellyttävät kahden hoitajan apua kääntämiseen ja liikutteluun. Mikäli tätä ei asianmukaisesti pystytä tekemään, painehaavojen määrät tulevat lisääntymään. Yksi hoitaja ei pysty myöskään hätätilanteissa suorittamaan asukkaiden evakuointia. Jos yksikössä tapahtuu tulipalo, robotista ei evakuointitilanteessa ole apuja.

– Painehaavat aiheuttavat asiakkaalle kärsimystä ja niiden hoito kustannusten nousua, kertoo Inberg. – Painehaavat ovat vain yksi esimerkki niistä monista tahattomista inhimillisistä seurauksista, joihin kiirehtien toteutetut säästötoimet hoitoalalla voivat johtaa.

SuPer peräänkuuluttaa huolellisempaa lainvalmistelua. Valmistelun tulee perustua todellisiin vaikutusarvioihin sekä tutkimustietoon kaikilta hoitoaloilla, johon lainmuutokset vaikuttavat.

Lisätietoja