Hyppää sisältöön

Kotihoidon kiireet aiheuttavat hoitojonoja toisaalla

SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg varoittaa, että puutteellinen kotihoito on haitallista niin asiakkaille, työntekijöille kuin terveyspalveluille kokonaisuutena. – Tämä tulee hyvinvointialueille entistä kalliimmaksi ja häiritsee vakavasti myös sairaaloiden normaalia toimintaa.

Kotihoidon työntekijät tekevät päivittäin arvokasta työtä ikääntyneiden ja muiden apua tarvitsevien henkilöiden hyväksi. Ylen kyselyn (Yle 17.6.2025) mukaan kotihoidon käynnit eivät ole turhia, vaan ne ovat korvaamaton apu monelle kotona asuvalle ikääntyneelle.

Kotihoidon työntekijöillä voi olla jopa 20 asiakaskäyntiä päivässä. He kohtaavat työssään monenlaisia haasteita, kuten muistisairauksia, mielenterveysongelmia ja päihderiippuvuuksia.
SuPerin puheenjohtajan mukaan on tärkeää, että kotihoidon työntekijöille annetaan riittävä työrauha ja aikaa myös siirtymisiin sekä välttämättömiin taukoihin. Tämä ei ainoastaan paranna työntekijöiden hyvinvointia, vaan tuo myös säästöjä yhteiskunnalle.

– Kun työntekijät voivat tehdä työnsä rauhassa ja huolellisesti, vähenee kiireestä johtuva virheiden määrä. Myös asiakastyytyväisyys paranee, kertoo Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg.

– Jos kotihoidossa hoitajien työolosuhteet ja asiakkaiden tarpeet eivät kohtaa, niin vanhukset tulevat entistä useammin kuormittamaan terveysasemien ja sairaaloiden päivystyspoliklinikoita ja turvautuvat yhä useammin jopa erikoissairaanhoidon palveluihin. Tämä tulee hyvinvointialueille entistä kalliimmaksi ja häiritsee vakavasti myös sairaaloiden normaalia toimintaa, Inberg varoittaa.

Kotihoidon jatkuvuuden näkökulmasta tilanne on vakava, sillä alalta hakeudutaan pois, jos työtä ei voida enää tehdä itselle hyväksyttävällä tavalla.

– On välttämätöntä, että kotihoidon palveluja kehitetään ja resursseja lisätään, jotta kotona asuvat saavat tarvitsemansa hoidon ja hoitajat voivat tehdä työnsä eettisesti ja kestävästi, Inberg painottaa.

Lisätietoja