Hyppää sisältöön

Potilas- ja asiakasturvallisuuskulttuuri sosiaali- ja terveydenhuollossa tarvitsee uuden suunnan

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalaki tuli voimaan vuoden 2024 alussa. Se yhdistää sosiaali- ja terveydenhuollon omavalvontaa koskevat säännökset.

Valvontalaissa (29 §) säädetään myös henkilökunnan ilmoitusvelvollisuudesta. Se tarkoittaa, että henkilöstöön kuuluvan työntekijän on viipymättä ilmoitettava palveluyksikön esihenkilölle, jos hän tehtävissään huomaa tai saa tietoonsa epäkohdan tai ilmeisen epäkohdan uhan asiakkaan sosiaali- ja terveydenhuollon toteuttamisessa.

Tällainen epäkohta voi olla esimerkiksi liian matalasta henkilöstömitoituksesta johtuvat virheet tai asiakkaan huono kohtelu, riittämätön osaaminen sekä riittämätön kielitaito.

Ilmoituksen vastaanottajan eli useimmiten esihenkilön on ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi. Jos epäkohtaa tai epäkohdan uhkaa ei korjata viivytyksettä, asiasta voi ilmoittaa edelleen valvontaviranomaiselle.

”Liian usein tulee liittoon kysymyksiä ja ilmoituksia, kun hoitaja on otettu puhutteluun, koska hän on nostanut epäkohdan esiin.”

Lisäksi laissa todetaan, että ilmoituksen tehneeseen henkilöön ei saa kohdistaa kielteisiä vastatoimia tehdyn ilmoituksen seurauksena. Kiellettyä on myös estää tai yrittää estää henkilöä tekemästä valvontalain mukaista ilmoitusta.

Liian usein tulee liittoon kysymyksiä ja ilmoituksia, kun hoitaja on otettu puhutteluun, koska hän on nostanut epäkohdan esiin. Tai hänelle sanotaan, että tämä asia on kyllä tiedossa, sinun ei tarvitse tähän puuttua. Hoitajille saatetaan myös huutaa esihenkilön toimesta, jos he kertovat huolensa koskien potilas- ja asiakasturvallisuutta.

Potilas- ja asiakasturvallisuuskulttuuri tarvitsee suunnan muutoksen. Pitäisikö alkaa palkita niitä henkilökuntaan kuuluvia, jotka uskaltavat tuoda epäkohdat esiin? Ainoastaan epäkohdat esiin tuomalla epäkohtiin voidaan puuttua ja ne voidaan korjata. Ennen kuin sattuu jotain korvaamatonta.

Kirjoittaja

Minna Aittakallio
Asiantuntija
Minna Aittakallio
09 27279298

Vanhustyö, päihde- ja mielenterveystyö, vammaistyö

Lisää aiheesta