Psykososiaalinen kuormitus sote-alalla ei ole yksilön ongelma vaan työelämän rakenteellinen kriisi
Sosiaali- ja terveysalan työntekijät ovat vuosien ajan tehneet työnsä äärirajoilla. Kiire, henkilöstövaje, jatkuvat muutokset ja kasvavat vaatimukset kuormittavat työntekijöitä samalla, kun heidän odotetaan varmistavan palveluiden toteutuminen.
Mutta kuinka kauan voidaan olettaa, että työntekijä jaksaa, jos työstä katoavat hallinnan tunne, palautumisen mahdollisuus ja riittävät resurssit?
Psykososiaalisesta kuormituksesta puhuttaessa huomio kohdistuu liian usein työntekijän omiin voimavaroihin. Palautuminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen ovat tärkeitä, mutta ne eivät ratkaise ongelmaa, jos työn kuormitustekijät pysyvät ennallaan.
Sote-alalla kuormitus näkyy vajaana henkilöstönä, sijaispulana ja jatkuvana tarpeena priorisoida asiakkaiden tarpeita. Kyse ei ole vain kiireestä, vaan jatkuvasta riittämättömyyden kokemuksesta ja huolesta siitä, ehtiikö työnsä tehdä turvallisesti ja ammattietiikan mukaisesti.
Työpaikoilla psykososiaaliseen kuormitukseen puututaan usein vasta silloin, kun ongelmat ovat jo näkyvissä. Silloin työntekijä on ehkä jo uupunut tai työyhteisössä esiintyy ristiriitoja. Ennaltaehkäisy jää liian vähälle huomiolle, vaikka psykososiaalinen kuormitus ei ole vain työntekijän kokemus vaan myös työturvallisuuskysymys. Työnantajalla on työturvallisuuslain mukainen velvollisuus tunnistaa, arvioida ja vähentää työstä aiheutuvia psykososiaalisia kuormitustekijöitä.
”Hyvinvoiva työntekijä pystyy tarjoamaan turvallisen hoidon, kohtaamaan asiakkaan aidosti, ja käyttämään osaamistaan täysipainoisesti.”
– Virve Aho
On aika lopettaa ajatus siitä, että kuormitus kuuluu sote-työhön. Kuormittavia tilanteita tulee aina vastaan, mutta jatkuva ylikuormitus ei ole työn luonnollinen ominaisuus. Se on merkki siitä, että työolosuhteissa tai työn organisoinnissa on korjattavaa.
Kyse on työnantajien valinnoista. Jokainen liian pieni mitoitus, täyttämättä jätetty vakanssi ja huomiotta jätetty kuormitusilmoitus on päätös, jonka seuraukset näkyvät työntekijöiden terveydessä, asiakkaiden turvallisuudessa ja koko alan tulevaisuudessa.
Psykososiaalisen kuormituksen vähentäminen edellyttää riittävää henkilöstöä, toimivaa johtamista, vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön sekä avointa keskustelua työoloista. Työntekijöiden huolenaiheita ei saa vähätellä tai selittää yksilön heikkoudeksi.
Kysymys ei ole pelkästään työntekijöiden hyvinvoinnista. Kyse on myös asiakkaiden ja potilaiden turvallisuudesta. Hyvinvoiva työntekijä pystyy tarjoamaan turvallisen hoidon, kohtaamaan asiakkaan aidosti, ja käyttämään osaamistaan täysipainoisesti.
Sote-alan veto- ja pitovoima eivät rakennu hankkeilla tai työhyvinvointikampanjoilla, vaan sillä, että työntekijät voivat tehdä työnsä turvallisesti, ammattitaitoisesti ja ilman jatkuvaa huolta omasta jaksamisestaan. Työntekijöiden jaksaminen ei ole kuluerä. Se on koko sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan perusta. Psykososiaalisen kuormituksen vähentäminen on samalla investointi sekä työntekijöiden hyvinvointiin että asiakkaiden ja potilaiden turvallisuuteen.
Työntekijät eivät kanna vastuuta siitä, että järjestelmä on rakennettu kestämättömälle pohjalle. Vastuu kuuluu työnantajille ja viime kädessä päättäjille, jotka mahdollistavat resurssien riittävyyden. Siksi psykososiaalinen kuormitus ei ole yksilön ongelma. Se on työelämän rakenteellinen kriisi, jonka seuraukset näkyvät työntekijöiden hyvinvoinnissa, potilasturvallisuudessa ja koko sote-alan tulevaisuudessa.
Kirjoittanut
