Hyppää sisältöön

Palkaton vapaa

Jos työntekijä haluaa palkatonta vapaata muusta kuin laissa erikseen säädetystä syystä, tulee vapaasta sopia työnantajan kanssa. Palkaton vapaa perustuu tällöin työnantajan ja työntekijän väliseen sopimukseen.

Työnantaja päättää, myöntääkö se työntekijälle palkatonta harkinnanvaraista vapaata. Työnantaja voi kieltäytyä myöntämästä sitä.  

Työnantajan tulee kohdella työntekijöitään tasapuolisesti palkattomia vapaita myöntäessään.

Osa palkattomista vapaista on lakisääteisiä. Tämä tarkoittaa, että edellytysten täyttyessä työnantajan tulee tällainen vapaa myöntää työntekijälle (esimerkiksi opintovapaa ja palkattomat perhevapaat kuten hoitovapaa ja omaishoitovapaa).