15.6.2021

Lähihoitajalle vahingonkorvauksia yli 10 000 euroa laittomasta koeaikapurusta

Lähihoitaja otti yhteyttä liittoon koeaikapurun takia. Hän oli työskennellyt kaupungin palveluksessa ilman katkoja määräaikaisissa työsuhteissa ensin reilun vuoden ajan. Tämän jälkeen työnantaja oli vakinaistanut hänet samoihin tehtäviin ja merkinnyt koeajan toistaiseksi voimassa olevaan työsopimukseen.

Myöhemmin työnantaja purki toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen koeaikaan vedoten.

Liitosta vaadittiin lähihoitajalle irtisanomisajan palkkaa vastaavaa korvausta sekä korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä.

Koeajasta voidaan sopia työsuhteen alkaessa: siitä ei voitu tässä tapauksessa sopia enää toistaiseksi voimassa olevaan sopimukseen, koska työntekijä oli työskennellyt välittömästi ennen sitä kaupungin palveluksessa jo yli vuoden ajan samoissa tehtävissä.

SuPerin yhteydenoton jälkeen kaupunki myönsi heti toimineensa virheellisesti ja asia sovittiin. Kaupunki maksoi työntekijälle korvauksia yhteensä reilut 10 000 euroa.

Liity jäseneksi