11.9.2020

Myrkkysavua työpaikan tulipalossa hengittäneelle lähihoitajalle 2200 euroa korvauksia

Terveyskeskuksen vuodeosastolla työskennellyt superilainen lähihoitaja oli yövuoronsa alussa havainnut tupakansavua eräässä huoneessa ja ottanut asiakkaalta tupakat pois. Sytytin oli jäänyt asiakkaalle.

Myöhemmin yöllä osastolla tuli palohälytys. Työvuorossa ollut lähihoitaja ja sairaanhoitaja evakuoivat vaarassa olleet 15 potilasta, joista vain yksi oli itse kävelevä. Vartija sammutti muovikasvista alkaneen palon, mutta osastolla oli runsaasti savua, jota hoitaja hengitti siirtäessään asiakkaita turvaan.

Hoitaja joutui viideksi viikoksi sairauslomalle. Palossa syntyneet myrkylliset savukaasut aiheuttivat vakavia terveyshaittoja ja tekivät lähihoitajan äänen pysyvästi käheäksi. Tapaus aiheutti pitkäaikaista unettomuutta ja pelkoa työpaikalle menoa kohtaan.

Palon sytyttäminen oli tallentunut valvontakameroille ja tekijäksi paljastui sama henkilö, jolta hoitaja oli aikaisemmin ottanut tupakat talteen. Hän oli myöhemmin esittänyt hoitajasta perättömiä väitteitä tämän esimiehelle, mistä hoitaja vaati korvausta kunnianloukkauksesta.

Käräjäoikeuden mukaan tuhotyön tekijä oli alkoholipsykoosin takia alentuneesti syyntakeinen tekoonsa. Hänet tuomittiin neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen sekä maksamaan hoitajalle 2 200 euroa kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta.

Kunnianloukkaussyytteen käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi.

Tuhotyön tekijälle tuli lisäksi korvattavaksi kunnalle materiaalivahingot, jälkisiivous sekä tapaukseen liittyvät ylimääräiset henkilöstökulut.

Liity jäseneksi