27.4.2020

Blogi: Hoitajapula estää valmiuslain lakkauttamisen

Suomi valmistautuu epidemian seuraavaan vaiheeseen – yhteiskunnan vaiheittaiseen avaamiseen. Toissa viikolla purettiin Uudenmaan eristäminen, tällä viikolla pohditaan koulujen avaamista ja toukokuussa avautuvat ehkä ravintolat. Kesäksi lupaillaan jo matkoja ainakin mökeille ja mahdollisesti jopa Viroon. Monen kansalaisen elämä on siis palautumassa hiljalleen normaaliin, mikä on loistojuttu.

Julkisuudessa on jo pohdittu valmiuslainkin lakkauttamista tarpeettomana. Me veikkaamme, että maaliskuussa käyttöön otetun valmiuslain perusteella annettu asetus, jolla rajoitetaan sotealan henkilöstön oikeutta vuosilomiin, ylityörajoihin ja irtisanoutumiseen, jatkuu vielä pitkään – vähintään kesän yli.

Sotealan työntekijöille tiedossa ei siis ole helpotusta – saati paluuta normaaliin. Heidän ei tarvitse miettiä, lähteäkö mökille vai Tallinnaan, koska pahimmassa tapauksessa kesälomaa ei ole lainkaan. Päinvastoin työtä paahdetaan normaalia paljon enemmän, että epidemia oikeasti selätetään.

Kuten hyvin tiedämme hoitoalan henkilöstökapasiteetti on ajettu viime vuosina niin alas, että se hädin tuskin kestää normaalitoiminnan. Epidemian edelleen jyllätessä tällä henkilöstömäärällä ei kesäaikana selvitä ilman erityisjärjestelyjä, jotka valmiuslain perusteella annettu asetus mahdollistaa. Siksi on helppo veikata, että valmiuslakia tullaan jatkamaan.     

Valmiuslain jatkaminen tarkoittaa hoitohenkilöstölle myös sitä, että he eivät voi siirtyä töihin muualle esim. Ruotsiin tai Norjaan, jossa samasta työstä maksetaan huomattavasti parempi korvaus. Ruotsi on korottanut valmiuslain kaltaisissa puitteissa työskentelevien palkkaa 120-150 prosentilla ja Norjassa ylityökorvauksia on korotettu jopa 150 prosenttiin.

Tehy ja SuPer ovat vaatineet sotealan henkilöstölle erityiskompensaatiota johtuen valtion säätämistä tiukennuksista työehtoihin. Valtiolta on tässä kriisitilanteessa löytynyt miljardeja yritysten kehitysprojekteihin. On epäuskottavaa, että rahat loppuvat juuri siinä kohtaa, kun korvausta vaaditaan sotealan työntekijöille, jotka konkreettisesti hoitavat tätä koronaepidemiaa. Jos näin todella olisi, olisi selvää, että hallituksen arvot ja priorisoinnit eivät olisi kohdallaan. Me emme kuitenkaan usko, että näin on. Vai mitä Suomen hallitus?

Silja Paavola,
puheenjohtaja, SuPer

Millariikka Rytkönen,
puheenjohtaja, Tehy