4.5.2022

Kolumni: Hoitajapula on ratkaistava nyt

Työnjuhla vappu on takana, ja se on hyvä aika miettiä, mitä työ on. Työ määritelleen usein niin, että se on jonkin tehtävän suorittamista ja pitkäjänteistä, aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, josta saadaan palkka. Liiton tehtävä on huolehtia palkkatyön työehtosopimuksista. Sopimukset ovat olleet tiukassa ja nyt niitä tehdään julkisella puolella sovittelulautakunnan kanssa.

Millaisen sopimustarjouksen olemme saamassa? Kun kirjoitan tätä, emme vielä tiedä sitä. Fiilis alkaa olla elokuvasta tuttu - Päiväni murmelina. Kuten te tiedätte, hoitajapulasta ja sen tuomista ongelmista on puhuttu jo jonkin aikaa. Ja edelleen pitkiksi venyneiden neuvottelujen keskellä on kyse siitä, miten hoitajapulasta päästään eroon.

Työtaistelu; ylityö- ja vuoronvaihtokielto ja jo päättynyt lakko, on kaikille rankkaa. Olen sanonut monta kertaa, että lakkoon joudutaan, ei mennä. Julkisen puolen neuvotteluissa on tahkottu tammikuusta lähtien. Mikään ei ole kuitenkaan mennyt hukkaan, sillä nyt taas neuvottelemme.

Parasta tässä hommassa olette te jäsenet ja teiltä tuleva tieto ja tuki. Viestienne ansiosta liitossa tiedetään, että koko hoitopuoli on korjattava. Kiitosta on tässä tilanteessa annettava myös liiton työntekijöille. Näin laajoja työtaistelutoimenpiteitä, mielenilmaisuja sekä yleistä toimintaa liitossa pyöritetään juuri siksi, että jäsenet ovat tärkeimpiä.

Mitä tapahtuu seuraavaksi? Työtaistelut eivät ehkä ole ohi julkisella puolella, ja yksityisellä puolella ne saattavat vasta alkaa. SuPerin jäseniä on monessa työehtosopimuksessa ja myös yrittäjinä. Meitä on paljon ja superilaiset vaikuttavat monella taholla. On tärkeää, että tiedostamme kuinka paljon työmme vaikuttaa yhteiskuntaan. Sillä on merkitystä, miten hyvin tunnistat työsi merkityksellisyyden ja siinä tarvittavan ammatillisuuden. Siitä on kyse työtaistelussakin.

Me liitossa tiedämme miten tärkeää ja vaativaa työtä te teette. Julkisesti muutkin juhlapuheissa sen mainitsevat, mutta kun tunnustusta pitäisi antaa palkkana, se onkin vain menoerä. Näin ei saisi olla. Hoitotyö on osa huoltovarmuutta. Kyse ei ole vain sairauksista, vaan siitä, että voit käydä töissä, kun lapsi tai vanhus on hoidossa.

Työmme on koko maan kannalta todella tärkeää. Siksi hoitajapula on ratkaistava nyt. Uusilla työntekijöillä täytyy olla sellainen tunne, että yhteiskunta panostaa tähän ammattiin. Lähihoitajan lupauksessa sanotaan: ”Lupaan tukea ihmisen kasvua ja kehitystä, edesauttaa toimintakyvyn ylläpitämistä, ennaltaehkäistä syrjäytymistä, edistää terveyttä, hoitaa sairaita, lievittää inhimillistä kärsimystä, ja saattaa hyvään kuolemaan.”

Jos hoitajapulaa ei ratkaista, osa tuosta lupauksesta jää täyttämättä.

Terveisin,
Silja