Kolumni: Kuka määrittää, mitä saat tehdä?
Nuori, alle kolmekymppinen nainen oli ollut kolme vuotta lapsen syntymän takia poissa työpaikalta ja palasi sinne innostusta uhkuen. Vanhempainvapaallaan hän oli hankkinut ammatillista lisäosaamista. Hämmästys oli suuri, kun hän huomasi, miten työnkuva oli kaventunut ja kollegoiden määrä vähentynyt. Organisaatio oli päättänyt poistaa monia tehtäviä, jotka aiemmin olivat kuuluneet työhön. Ei ollut enää asiaa lääkehoitoon, haavahoitoon, kotiuttamiseen – tuli tunne, että ammattitaitoa ei saakaan käyttää. Organisaatio oli vain yhtenä päivänä kieltänyt ammatti-ihmisiä tekemästä niitä töitä, joita he osasivat tehdä ja joita olivat aina tehneet.
Tästä kaventuneesta työnkuvasta seurasi, että kollegoiden määrä väheni. Hulluinta oli se, että hoidettavien hoitotarpeet olivat myös muuttuneet roimasti. Tietysti tarvittiin kaikkea entistäkin lääketieteellistä ja sairaanhoidollista osaamista, mutta osastolla olevat potilaat tarvitsivat päivittäisissä toimissaan ja kuntoutuksessa myös aiempaa enemmän apua. Kaveria parityöskentelyyn ei kuitenkaan enää ollut, vaan työt piti tehdä yksin.
Kun luin tätä jäsenen tekstiä, mietin, miten kauan pitää yhden ammattikunnan taistella siitä, että saa tehdä koulutustaan vastaavaa työtä. Ja siitä, että työnantajat myös sen koulutuksen tuntevat. Tämä oli siis vain yksi kertomus yhdeltä osastolta, mutta ikävä kyllä näitä on paljon.
Jo muutaman vuoden olen seurannut henkilöstösuunnitelmia. Niissä todetaan, että kaikkien ammatillinen osaaminen on otettava käyttöön. Silti edelleen on työpaikkoja, joissa rajoitetaan superilaisten osaamista. Tämä hukkaputki on nyt saatava tukittua. Tutkinnon tuomaa ammatillista osaamista on kaikkien työnantajien hyödynnettävä. Luulisi jopa, että se olisi kaikille ihan päivänselvää.
Sotessa kaavailtu kolmen miljardin säästötavoite on niin suuri raha, että kaikki keinot, jotka auttavat sen saavuttamisessa, olisi huomioitava. Kaikilla superilaisilla on toisen asteen sosiaali- terveydenhuollon ja kasvatuksen ammatillinen tutkinto. Sitä on uudistettu ja kehitetty kouluttajien ja työnantajien kanssa yhteistyössä. Eli tutkinto vastaa juuri niitä ammattitaitovaatimuksia, joita nyt peräänkuulutetaan.
Kukaan ei ole kaiken oppinut ammattilainen koulusta tullessaan, mutta kun työpaikalla on eri-ikäisiä kollegoja, sanonta työ opettaa pitää paikkansa. Oletan, että tätä asiaa joudutaan vielä tahkoamaan, mutta nyt on myös mahdollista nostaa työpaikoilla ja työryhmissä asiaa enemmän esille. Olkaamme ammattiylpeitä ammatillisesta osaamisestamme. Vaaditaan, että saamme tehdä niitä töitä, joihin olemme koulutusta saaneet! Emme karsasta mitään työtä, mutta emme myöskään hyväksy organisaation omia toimia, joissa superilaisten osaamista aliarvioidaan ja siksi toimet muutetaan.
Sotessa käsitellään nyt monia asioita hallintomallien lisäksi. Juuri nyt sote-alueilla käydään eri projekti- ja työryhmissä kovaa mietintää, miten palvelut järjestetään. Käydään keskusteluja ja neuvotteluja siitä, mitä toiminnot ovat, miten johdetaan, millaisilla johtajilla ja mitkä ovat eri ammattien työnkuvat. Tavoitteena on, että on loppuvuonna 2018 olisi kohtalaisen selvää, miten asioita hoidetaan.
Näissä eri työryhmissä on myös superilaisia, joiden työ on todella tärkeää. Meidän on nostettava enemmän esille superilaisten osaamista. Liitto tekee paljon, ja auttaa aina tarvittaessa, mutta se ei riitä. Tarvitaan myös paikallista toimintaa ja edunvalvontaa. Yhdessä olemme enemmän!
Terveisin,
Silja