3.2.2017

Kolumni: Meitä tarvitaan aina

Nyt kun sote- ja kuntakeskustelut ovat vilkkaimmillaan, on parasta miettiä mitä tiedämme. Maakuntia on 18, joissa sote-palvelut tuotetaan. Tuottajina voivat olla maakunnan omat liikelaitokset, yritykset tai järjestöt. Kuntien ja kuntayhtymien henkilöstö tulee siirtymään uuteen järjestelmään vanhoina työntekijöinä liikkeenluovutuksen periaatteella.

Yksityisellä sektorilla työskentelevät jatkavat samaan malliin kuin ennenkin. Kuntiin jää superilaisittain katsottuna varhaiskasvatus ja sivistystoimi, eli lähihoitajat päivähoidossa ja koulunkäyntiavustajat kouluissa. Valtiovarainministeriö antaa tähän rahat, mutta ne eivät ole korvamerkittyjä. Kunnilla on verotusoikeus, mutta veroprosentti pienenee. Asian ydin onkin muissa asioissa eli siinä, mitä, missä ja kuka asioita määrittää ja miten. Se on politikkaa, johon jokainen voi osaltaan vaikuttaa.

Tulevaisuudessa kilpaillaan laadulla. Laadukas hoito on aina tavoiteltava asia, mutta kuka määrittää – ja miten laatu määritellään. Määritelläänkö laatu hoidettavan kokeman mukaan vai onko laadun tavoite hoidon vaikuttavuus? Suomessa on tehty työtä tuloksekkaan ja vaikuttavan hoidon määrittämiseksi. Potilaan kannalta tämä on ollut aina hyvä asia. Mutta miten nämä nivotaan yhteen, kun soten yksi tavoite on kolmen miljardin euron kustannuskehityssäästö? Varmasti on paljon kehitettävää, mutta hoitotyöhön tarvitaan ammattitaitoisia työntekijöitä. Palkkakustannusten alentaminen saattaa olla houkutteleva tapa säästää, mutta tulevaisuudessa se on kallista säästöä! 

Päättäjien on muistettava, että hoidon kannalta päästään usein vaikuttavampaan ja tuloksellisempaan lopputulokseen, kun hoitajalla on aikaa neuvoa, sitouttaa ja opastaa. Ja vasta tarvittaessa tehdä puolesta. SuPerin monet selvitykset sekä monien asiantuntijoiden tutkimukset tukevat samaa.

Sairaiden, vanhusten, vammaisten tai mielenterveys- ja päihdepotilaiden hoidossa oleellisinta on aina koulutettu hoitaja. Hän voi tukea ja hoitaa ja tarvittaessa konsultoida muutoksista, joita on huomannut. Joihinkin toimenpiteisiin tarvitaan sairaalaa, mutta ajoissa huomattu muutos, sen diagnoosi ja välittömästi annettu apu on huomattavasti inhimillisempää ja tuloksellisempaa. Tämä toimintatapa vaatii tiimityötä. Siinä jokaisen ammattitaito ja osaaminen tulee ottaa kokonaisvaltaisesti käyttöön, hukkaputkeen ei ole varaa.  

Miten sitten superilainen itse voi vaikuttaa asiaan? Jokaisen meistä tulee muistaa, että koulutustasomme on hyvä. Juuri tutkinnon suorittanut on silti vasta noviisi alalla ja vaatii seniorin tukea. Tärkeintä on, että hoitaja saa tehdä koulutustaan eli tutkintoaan vastaavaa työtä. Moni työnantaja on vuosien ajan muuttanut lähi- ja perushoitajien työnkuvaa työnantajalle sopivaksi. Eli kun tukipalvelutyöntekijöitä on vähennetty systemaattisesti, heidän töitään on siirretty superilaisten tehtäväksi. Tässä todellinen häviäjä on ollut hoidettava. Yksin ei muutosta tehdä vaan kaikkien on tähän ryhdyttävä.

Meidän on aina muistettava, että me olemme hoidon, hoivan ja kasvatuksen ammattilaisia. Kuten olemme SuPerissa todenneet, sosiaali- ja terveysalan työ luo perustan yhteiskunnan toimivuudelle. Superilaiset tekevät työtä lähellä asiakkaita ja potilaita ja heidän työnsä näkyy ja tuntuu ihmisten jokapäiväisessä elämässä.

Kaikkia ammattilaisia tarvitaan, mutta meidän työmme keskiössä tulee aina olla hoidettava, olkoon hän sitten lapsi tai aikuinen. Hyvä ja laadukas hoito ja hoiva ovat meidän suomalaisten perustuslaillinen oikeus ja se on hyvä muistaa, kun määritellään laatua. SuPerin omat eettiset ohjeet myös kiteyttävät asian hyvin. Eettiset ja moraaliset valinnat ovat läsnä joka hetki: jokainen teko tai tekemättä jättäminen on eettinen valinta. Tästä voi koitua jollekin eettinen kuorma, mutta muista silloin: maailmalle olet vain joku, mutta jollekin koko maailma.

 

Terveisin, Silja